Erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Tieliikenteen Tietokeskuksesta kertoo Kauppalehdelle, että tänä vuonna noin puolet käytetyistä autoista on tuotu Ruotsista.
Heinäkuun loppuun mennessä oli tuotu käytettyjä autoja ulkomailta jo 20 200, kun koko viime vuonna tuonti oli vain 29 368 kappaletta. Autoalan ennusteen mukaan autoja tuotaisiin tänä vuonna 37 000.
– Lähes koko kasvu johtuu tästä Ruotsin tuonnin kasvusta, Kalenoja kertoo.
Hänen mukaansa tuontia vauhdittaa Ruotsin kruunun edullinen kurssi suhteessa euroon. Lisäksi Ruotsissa on viime vuosina myyty erittäin paljon uusia autoja. Autoja vapautuu runsaasti myös leasingista, ja käytetyistä autoista on ylitarjontaa.
Ruotsin käytettyjen autojen valikoima sopii myös suomalaisten makuun. Volvo ja Volkswagen ovat ruotsalaisten suosikkeja.
Ruotsi meni tuontimaana ensimmäisen kerran Saksan ohi viime vuoden joulukuussa.
– Saksan tuonti on hieman vähentynyt viime vuosina. Sen osuus tänä vuonna tuoduista käytetyistä on noin kolmannes, Kalenoja kertoo.