KL: Sähköpotkulaudoille tulossa pakollinen liikennevakuutus

Muutos koskee kymmeniä tuhansia sähköisiä kulkuvälineitä.
Traficomin mukaan vuonna 2022 operaattorien tarjoamia vuokralautoja oli Suomessa käytössä yli 55 000 kappaletta, ja viime vuonna suunnilleen saman verran. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN
Traficomin mukaan vuonna 2022 operaattorien tarjoamia vuokralautoja oli Suomessa käytössä yli 55 000 kappaletta, ja viime vuonna suunnilleen saman verran. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Hallitus antoi viime viikon torstaina eduskunnalle esityksen uudesta liikennevakuutuslaista, joka mukaan yhteiskäyttöiset sähköpotkulaudat otetaan pakollisen liikennevakuutuksen piiriin, uutisoi Kauppalehti.

Uudistuvan liikennevakuutuslain myötä kaikki sähköpotkulaudat ja muut rekisteröimättömät sähköiset liikkumisvälineet on liikennevakuutettava, jos ne ylittävät laissa säädetyn 25 kilometrin tuntinopeuden tai 25 kilon painon. Muutos koskee Suomessa kymmeniä tuhansia sähköisiä kulkuvälineitä.

Sähköpotkulautoja vuokraavan Tier Mobility Finland Oy:n maajohtaja Elina Bürkland sanoo Kauppalehdelle, että Tierin on tarkoitus jatkaa toimintaansa Suomessa kaudella 2024.

– Täysin entiseen malliin ei liikennevakuutusmuutosten jälkeen pysty jatkamaan luultavasti yksikään alan toimija, hän sanoo.

Sähköpotkulautoja vuokraava Voi pitää liikennevakuutusta hyvänä, mutta toteutusaikataulua liian tiukkana.

_ Suomalainen liikennevakuutus eroaa muista Euroopan maista ja myös muista Pohjoismaista merkittävästi. Selvitämme paraikaa uuden vakuutuksen vaikutusta hinnoitteluumme. Suomeen tuleva vakuutusmalli on Euroopan kattavin, ja siten operaattoreille kallein, Voin yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Hannu Oskala sanoo Kauppalehdelle.

Mainos