Kauppalehden mukaan Suomessa aloitettiin viime vuonna 45 800 asunnon rakentaminen, mikä oli väestömäärään nähden eniten Euroopassa.
Pääkaupunkiseudun merkitys korostuu edelleen rakennusalalla, sillä noin 50-70 prosenttia toimistoista, liikenteen rakennuksista ja asuinkerrostaloista rakennetaan alueelle.
Rakennusalan suhdanneryhmän julkaiseman ennusteen mukaan tuotanto kasvaa tänä vuonna 2-4 prosenttia. Kasvutahti on hiipumassa, sillä vuonna 2019 tuotannon odotetaan kääntyvän jopa kahden prosentin laskuun.
Asuntosijoittajien lisääntynyt varovaisuus näkyy erityisesti kerrostalorakentamisessa. Asuntokauppoja ovat viime vuosina vilkastuttaneet parantunut työllisyystilanne, suuret yhtiölainat ja tavanomaista alhaisemmat lainakorot.
Tuotantokapasiteetti alkaa olla lähes sataprosenttisessa käytössä kasvukeskuksissa, joten ammattitaitoisen työvoiman puute on noussut ongelmaksi.