Finanssteknologian läpimurto pakottaa pohjoismaiset pankit sulkemaan rajusti konttoreitaan, kertoo Kauppalehti.
Lehti viittaa Citigroupin ennusteeseen, jonka mukaan konttorien kato olisi Pohjoismaissa kovempaa kuin muualla. Niitä suljettaisiin Pohjolassa jopa puolet nykyisestä.
Citigroupin pankkitutkimusta johtava Ronit Ghose arvioi henkilöstömäärän putoavan jopa kolmanneksen vuosikymmenessä.
– Älypuhelinten yleistymisestä johtuva konttoreiden sulkemisaalto voimistuu. Konttorit eivät häviä kokonaan, koska niitä tarvitaan esimerkiksi asuntolaina-, sijoitus- ja eläkeneuvontaan. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa kuluttajat ovat valmiita digimuutokseen. Tämä tuo pohjoisille pankeille vielä huikean tuottavuushypyn, hän arvioi.
Pohjoismaissa on nykyisin noin 4 750 pankkikonttoria. Ghosen mukaan pankkeja ei ole jatkossa joka kulmalla, koska jo pelkästä puhelimesta saa paljon palveluja.