KL: Miksi Nokia ei kerro tarkkoja lukuja? ”Vanha virhe halutaan välttää”

Salkunhoitajan mukaan paraneva tulos mahdollistaa suuremmat investoinnit.

Aktian salkunhoitaja Mika Heikkilän mukaan verkkolaiteyhtiö Nokian tiedote, jossa yhtiö kertoi nostavansa taloudellista ohjeistustaan tälle vuodelle, oli vajavainen. Nokia ei vielä kertonut tarkkoja lukuja.

Heikkilä kuitenkin uskoo, että tiedotetta ei annettu turhan päiten, ja ensimmäisellä kvartaalilla alkaneen hyvän menon voidaan olettaa jatkuneen.

Heikkilä pohtii Kauppalehdessä, miksi yhtiö ei kerro tarkempia lukuja. Hän uskoo, että Nokialla mietitään nyt, kuinka paljon investointeja uskalletaan lisätä ja mihin teknologioihin lisärahaa panostetaan.

Heikkilä arvioi myös, että vanhaa virhettä liiallisesta optimismista halutaan kenties välttää. Hän huomauttaa lisäksi, että vuoden viimeinen neljännes on yleensä paras.

– Varmaan siellä mietitään nyt tarkkaan, että onko alkuvuonna tapahtunut jotain sellaista, mikä tasoittuu sitten kvartaalien välillä.

Muutos on tapahtunut Heikkilän mukaan nimenomaan yhtiön sisällä, eikä pelkästään markkinassa.

– En usko, että kyse on mistään kertaluonteisesta. Se olisi tietysti suuri pettymys. Uskon, että Nokia on saanut paremmin asiakkaita uudella strategiallaan, jossa myydään palasia eikä kokonaisuutta.

Heikkilän mukaan paraneva tulos mahdollistaa suuremmat investoinnit parhaisiin teknologisiin pullonkauloihin, ja se on erityisen myönteistä Nokialle.

Mainos