Paljon innostusta herättäneen suomalaisen hyppypanoksen testiversio on lähes viisi vuotta kehitysaikataulusta jäljessä, kertoo Kauppalehti.
Hyppypanos on kauko-ohjaimella laukaistava räjähde, joka ensin hyppää korkealle ilmaan ja sitten ampuu alaspäin teräs- tai volframikuulia. Ensimmäinen koe-erä luvattiin toimittaa Puolustusvoimille jo vuonna 2019.
Hyppypanosta kehittää Leijona Instituutti, jonka taustalla on tamperelainen Insta.
Hanke on kuitenkin viivästynyt useaan kertaan. Edellisen kerran koe-erä luvattiin toimittaa viime vuoden loppuun mennessä, mutta hanke on jälleen viivästynyt.
Hyppypanos ei suoranaisesti ole miina, koska sen käyttäminen vaatii näköyhteyden. Kuitenkin ajatukseltaan se olisi samankaltainen, erityisesti jalkaväkeä vastaan suunniteltu puolustuksellinen asejärjestelmä.
Maavoimien pioneeritarkastaja, eversti Riku Mikkonen kertoo Kauppalehdelle Puolustusvoimien olevan kärsivällinen hyppypanoksen kanssa.
– Olemme kärsivällisiä ja odotamme, että Leijona Instituutti saa testit ja kehitystyön tehtyä, vaikka matka on ollutkin ajallisesti pitkä, Mikkonen sanoo.