Kirkon tiedotukselta vastaisku: Ennätysmäärä ihmisiä liittyi

Vuonna 2014 Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyi Kirkon tiedotuskeskuksen vahvistamattomien tietojen mukaan yli 15 500 henkilöä.

Eroakirkosta.fi julkaisee säännöllisesti kirkosta eronneiden määriä. Nyt evankelis-luterilainen kirkko on ryhtynyt vastaiskuun julkaisemalla kirkkoon liittyneiden määrät.

– Iloitsen siitä, että viime vuoden aikana ennätysmäärä ihmisiä on päättänyt liittyä kirkkoon. Toivotan uudet kirkon jäsenet lämpimästi tervetulleiksi, Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo sanoo tiedotteessa.

Kirkon tiedotuskeskuksen mukaan kirkkoon liittyneiden luku on suurempi kuin koskaan ennen. Edellisenä vuonna kirkkoon liittyneitä oli 14 653. Joulukuussa kirkkoon liittyi lähes 1400 ihmistä, kun viime vuonna vastaava luku oli 892.

– Viime joulukuussa kirkkoon liittyi useita satoja henkilöitä viimevuotista enemmän. Tämä saattaa kertoa uudenlaisesta ilmiöstä, jossa kirkon julkiset kannanotot aiheuttavat myös paluuliikennettä kirkkoon, sanoo Kimmo Ketola Kirkon tutkimuskeskuksesta.

Kirkon tiedotuskeskuksen mukaan kirkosta eroamisia kirjattiin viime vuoden aikana yhteensä 74 000 kappaletta. Eroakirkosta.fi -palvelun mukaan eronneita olisi ollut kuitenkin yhteensä 78 000. Ero saattaa selittyä palvelun mukaan eroamisen ajankohta. Kirkon mukaan luku on selvästi keskimääräistä suurempi.

Kansliapäällikkö Keskitalon mukaan kirkosta eroaminen otetaan vakavasti kirkossa.

– On tärkeä kuulla niitä viestejä, joita kirkosta eronneet ovat halunneet antaa. Kirkon jäsenyyteen on myös aina ovi auki takaisin, jos kokee, että kirkon usko ja arvot vastaavat omaa elämänkatsomusta, Kerkitalo sanoo.

Kirkon jäsenmäärä on vuoden 2014 lopussa noin 4 041 000 henkilöä. Kirkon jäseniä on noin 74 prosenttia suomalaisista.

Mainos