Kirkkoon kuuluu alle 70 prosenttia suomalaisista

Kirkon jäsenmäärä jatkoi viime vuonna laskuaan.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vahvistettu jäsenmäärä viime vuoden lopussa oli 3 848 191. Kirkkoon kuului vuoden vaihteessa 69,7 prosenttia suomalaisista.

Jäsentilastoissa eivät ole mukana ulkomailla asuvat kirkon jäsenet, joita oli vuoden lopussa yhteensä 181 766 henkilöä.

Viime vuoden aikana kirkon jäseneksi liittyi yhteensä 16 680 henkilöä, ja 58 338 suomalaista luopui kirkon jäsenyydestä. Kirkon jäsenistä kuoli 44 706, kun taas kasteen sai 30 892 alle yksivuotiasta.

Kirkon mukaan eniten jäseniään menettäneet seurakunnat sijaitsevat yleensä maaseudulla, jossa väestö on ikääntynyttä ja lapsia syntyy vähemmän, jolloin myös kasteiden määrä vähenee.

– Kastettujen määrän väheneminen liittyy laskevaan syntyvyyteen, mutta siinä näkyy myös se, että entistä useammat vanhemmat jättävät lapsensa kastamatta. Tämä on yksi kirkon suurista haasteista, samoin kuin kirkon etäiseksi kokevien nuorien aikuisten tavoittaminen, kertoo tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuskeskuksesta tiedotteessa.

Vuoden 2017 lopussa kirkon jäsenmäärä oli 3 904 293 eli 70,8 prosenttia suomalaisista kuului kirkkooon.

Mainos