Valtiovarainministeriön työryhmä esitti lokakuussa 2013, että seurakuntien yhteisövero-osuus poistettaisiin ja sen tilalle evankelis-luterilaisille seurakunnille ryhdyttäisiin maksamaan lakisääteistä valtionavustusta.
Valtionavustuksella katettaisiin jatkossa kirkon yhteiskunnallisista tehtävistä, kuten hautaustoimen, väestökirjanpidon ja kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten ylläpidosta, aiheutuvia kustannuksia.
Valtion rahoitusosuus olisi 114 miljoonaa euroa vuodessa, mutta summaa tarkistettaisiin vuosittain kuluttajahintaindeksin mukaisesti. Lisäksi seurakuntien verotuskustannuksia alennettaisiin kuudella miljoonalla eurolla.
Kirkolliskokous puolsi toukokuussa seurakuntien yhteisövero-oikeudesta luopumista.
Nyt kirkkohallitus ehdottaa kirkolliskokoukselle kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutosta siten, että yhteisöverosta voidaan luopua.
Muutos, jonka myötä yhteisöverosta luovuttaisiin, tulisi voimaan vuoden 2016 alussa.
Kirkolliskokous käsittelee kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutoksia sekä valtionvarainministeriölle annettavan lausunnon marraskuun istunnossaan.