Kirkko oikoo Vapaa-ajattelijoiden tilastouutisointia

Kirkon tiedotuskeskus oikoo Vapaa-ajattelijoiden maanantaista uutisointia koululaisjumalanpalveluksista ja niihin osallistuvien määrästä.

Vapaa-ajattelijoiden mukaan neljännes jumalanpalveluksista on koululaisjumalanpalveluksia. Uutisoinnissa oli käytetty vuoden 2012 tilastoja

”Koulujen uskonto on kirkon toiminnasta yllättävän suuri osa: Vuonna 2012 koululaisjumalanpalveluksiin osallistui noin miljoona ihmistä, tavallisiin jumalanpalveluksiin osallistuttiin 3 500 000 kertaa. Näin ollen joka neljäs jumalanpalveluksiin osallistuja on peruskoulun ja muiden oppilaitosten järjestämässä tilaisuudessa – vaikka vain kymmenesosa kansasta on koululaisia”, Vapaa-ajattelijat totesivat tiedotteessaan

Kirkon tiedotuskeskuksen mukaan kirkon tilastoja oli tulkittu virheellisesti. Tiedotteessa oli vertailtu sekä jumalanpalvelusten määriä että jumalanpalvelusten kävijämääriä väärin.

Kirkon vuoden 2012 tilastot kertovat, että kaikista jumalanpalveluksista (73 296) koulu- ja oppilaitosjumalanpalveluksia järjestettiin eri puolella Suomea yhteensä 4328. Perinteisten pääjumalanpalvelusten lisäksi kirkko järjestää muita jumalanpalveluksia, joihin kuuluvat muun muassa viikkomessut, konfirmaatiomessut sekä koulu- ja oppilaitosjumalanpalvelukset.

– Prosentuaalisesti jumalanpalveluksista siis noin 5,9 prosenttia koski koulu- ja oppilaitosjumalanpalveluksia. Näin ollen noin 6 prosenttia jumalanpalveluksista on koulu- ja oppilaitosjumalanpalveluksia, sanoo Kirkon tiedotuskeskus.

Kaikista jumalanpalveluksissa kävijöistä (6 217 426) koulu- ja oppilaitosjumalanpalveluksissa kävijöitä oli 979 241 eli 15,7 prosenttia Niin muodoin noin joka seitsemäs jumalanpalveluksiin osallistuva oli koulun tai oppilaitoksen järjestämässä tilaisuudessa.

Lue myös: Vapaa-ajattelijat motkottavat koulujen ruokarukouksista ja jumalanpalveluksista

Mainos