Lakimuutos on osa valtiontalouden sopeutustoimia.
Hallituksen esityksen mukaan rahoituksen määrä säilyisi seuraavat kolme vuotta kuluvan vuoden tasolla eli 114 miljoonassa eurossa ja ortodoksisen kirkon osalta 2 543 000 eurossa.
Koska kuluttajahinnat ennusteiden mukaan nousevat hitaasti, myös indeksijäädytyksen vaikutukset jäisivät vähäisiksi. Arvioitu vaikutus evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoitukseen olisi ensi vuonna noin 1,3 miljoonaa euroa vuodessa. Arvioitu vaikutus ortodoksisen kirkon valtionavustukseen olisi ensi vuonna noin 28 000 euroa.
Valtion budjetista maksetaan vuosittain evankelis-luterilaiselle kirkolle lakisääteistä rahoitusta hautaustoimeen, väestökirjanpitoon sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpitoon liittyvistä tehtävistä. Rahoitusta on myönnetty vuoden 2016 alusta alkaen ja se korvaa seurakuntien aiemmin saaman osuuden yhteisöveron tuotosta.
Ortodoksisen kirkon keskus- ja hiippakuntahallinnon ylläpito siirrettiin vuonna 2007 valtiolta kirkolle itselleen. Muutoksen taloudelliset vaikutukset kompensoitiin lakisääteisellä valtionavustusmäärärahalla ortodoksisen kirkon toimintaan.
Lakimuutokset tulevat voimaan 1.1.2017.