Verkkouutiset

Kirjoitusvirheiden korjaaminen on nyt ”valkoista ja elitististä”

Yliopisto varoitti henkilökuntaa soveltamasta "omia näkemyksiään" oikeaoppisesta kielestä opiskelijoiden tuotoksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britanniassa useat yliopistot ovat ottaneet käyttöön ”inklusiivisia arviointiperusteita”, joiden tarkoituksena on kaventaa eroja eri etnisten ryhmien saamissa arvosanoissa.

Henkilökuntaa on ohjeistettu, etteivät kirjoitusvirheet saa enää vaikuttaa heikentävästi arviointiin. Times-lehden mukaan oikeakielisen englannin vaatiminen olisi yliopistojen mukaan ”pohjoiseurooppalaista, valkoista, maskuliinista ja elitististä”.

Muutoksesta on ilmoittanut muun muassa Hullin yliopisto. Aiemman käytännön katsotaan syrjineen opiskelijoita, joiden äidinkieli ei ole englanti, joilla on lukihäiriö tai jotka ovat saaneet peruskoulutuksensa keskivertoa heikommissa kouluissa.

Yliopisto kertoo kannustavansa opiskelijoita ”aidompaan akateemiseen ääneen”, joka ”juhlistaa eikä peitä heidän taustaansa”. Linjaus koskee pääaineita, joiden kohdalla mikään ulkopuolinen taho ei edellytä kirjoitetun englannin hyvää osaamista.

University of the Arts London -yliopisto on varoittanut opetushenkilöstöään, etteivät he saa ”soveltaa omia näkemyksiään oikeaoppisesta englannista opiskelijoiden tuotoksiin”. Tavoitteena on oppimiserojen kaventaminen.

Kentin yliopiston professori Frank Furedi tyrmää uudet käytännöt ja sanoo niiden rikkovan akateemisen koulutuksen normeja.

– Arviointikriteerien alentaminen vaikuttaa myös opiskelijoiden odotuksiin siitä, mitä he voivat saavuttaa. Heikon luku- ja kirjoitustaidon normalisointi imartelee opiskelijoita kouluttamisen sijasta, ja tämä on vielä pahempaa, Furedi sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)