Kiovan puolustajat valmiina – ”Antautumisesta ei ole puhettakaan”

Hyökkääjän etenemisestä pyritään tekemään mahdollisimman kallista.
Puolustajat toimivat pienissä väijytysryhmissä. LEHTIKUVA / AFP Dimitar Dilkoff
Puolustajat toimivat pienissä väijytysryhmissä. LEHTIKUVA / AFP Dimitar Dilkoff

Kieviä puolustavat Ukrainalaiset pyrkivät hyödyntämään voimakkaasti väijytystaktiikkaa, kertoo The New York Times. Osana strategiaa hyökkäävien venäläisjoukkojen etenemisestä pyritään tekemään niin kallista, että sen sotilaat väsyvät ja moraali laskee ennen kaupungin keskustan saavuttamista.

– Kievin antautumisesta ei ole puhettakaan. Kaikki on mennyt paljon paremmin kuin ajattelimme, kertoo luutnantti Tietiana Tsornovol.

Hänen komentamansa kaksi ryhmää liikkuvat siviiliautoilla ja tekevät panssarintorjuntaohjuksilla väijytyksiä eteneville venäläiskolonnille. Teiden reunoille on myös asetettu panssarimiinoja, joita voidaan tarvittaessa siirtää estämään eteneminen.

– Etsimme tuliasemia, joista näemme pätkän tietä. Kolonna tulee siihen ennemmin tai myöhemmin.

Asiantuntija Michael Kofmanin mukaan venäläiset pyrkivät pysymään teillä, sillä Kieviä ympäröivä maasto on suoperäistä. Hänen mukaansa on epäselvää onko kaupunkiin tarkoitus tehdä täysimittainen hyökkäys, mutta vaikuttaisi siltä että tarkoitus on ainakin saartaa se.

– He yrittävät edetä nopeasti teitä pitkin, kun taas ukrainalaiset pyrkivät kohtaamaan heidät kaupungeissa avoimien kenttien sijaan.

Kaupunkisodankäynnin asiantuntija, eversti David Kilcullenin mukaan venäläisillä on kaksi vaihtoehtoa, joko näännyttää kaupunki tai vallata se kortteli korttelilta. Katutaistelut aiheuttaisivat kuitenkin hyökkääjälle raskaita tappioita.

– Jos he todella haluavat pistää Kievin matalaksi, he pystyvät siihen. Mutta poliittiset ja taloudelliset vahingot olisivat valtavat.

Mainos