Kim Jong-unin jyrähdys pelästytti komentajat

Pohjoiskorealaisten sotilaiden ja heidän perheenjäsentensä pitää hankkia ruokaa sotilasyksiköille.

Pohjois-Korean 9. armeijakunta lähettää paljon sotilaita lomalle kotiseuduilleen, kertoo uutissivusto Daily NK.

– Varakkaat sotilaat saavat loman sillä ehdolla, että he tuovat palatessaan mukanaan yksiköidensä tarvitsemaa viljaa, sanoo Pohjois-Hamgyeongin maakunnassa asuva nimettömänä esiintyvä lähde.

Sotilaille on jo pitään sallittu 10–20 päivän lomia, jotta he voivat hankkia elintarvikkeita ja varusteita yksiköilleen.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unin toukokuun alussa antamassa käskyssä todetaan, että ”sotilaiden ravintotilanne on vaarallinen”. Käskyssä ohjeistetaan sotilasyksiköitä varmistamaan, että ”sotilaille annetaan vähintään yksi papupohjainen ateria päivässä”.

Lähteen mukaan tämä oli käytännössä Kim Jong-unin antama varoitus, jonka mukaan ”komentajia rangaistaan armotta, jos he eivät pysty tarjoamaan sotilaille papuja.”

Tämän seurauksena armeijakunnan komentajille tuli kiire järjestää asiat käskyn mukaisella tavalla, koska papuja ei ole varastoitu tarpeeksi.

Nyt varakkaille sotilaille on myönnetty lomia matkustusmääräyksineen ja -asiakirjoineen.

– Sotilaille on annettu tehtäväksi tuoda takaisin papuja, jos se on mahdollista. Muussa tapauksessa heidän pitää tuoda riisiä tai maissia, lähde kertoo.

Mainos