Kim Jong-unin kumppanit saivat tarpeekseen – Afrikan maat potkivat Pohjois-Korean ulos

Pohjois-Korea on tukeutunut voimakkaasti afrikkalaisiin kumppaneihinsa sen jälkeen, kun maalle asetettiin kansainvälisiä pakotteita vuonna 2006.

Afrikan maat ottavat etäisyyttä Pohjois-Koreaan, joka on niiden pitkäaikainen kumppani, kertoo uutissivusto Quartz.

Sudanin kerrotaan katkaisseen suhteet Pohjois-Koreaan. Taustalla on neuvottelut Yhdysvaltain kanssa Sudanille asetettujen pakotteiden poistamisesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhdysvallat asetti Sudanille pakotteita 20 vuotta sitten. Pakotteet liittyvät presidentti Omar Hassan al-Bashirin ääri-islamilaisille terroristiliikkeille ympäri maailman antamaan tukeen.

Uganda ilmoitti viime vuonna katkaisevansa suhteet Pohjois-Koreaan ja potkaisi viime kuussa pohjoiskorealaiset sotilaskouluttajat ulos maasta.

Botswana katkaisi suhteet jo vuonna 2014 ja totesi, että maa ei voi tukea sellaista hallitusta, joka ”suhtautuu täydellisen välinpitämättömästi kansalaistensa ihmisoikeuksiin”.

Pohjois-Korea on kosiskellut Afrikan maita viimeisen 70 vuoden ajan. Pohjois-Korea perustettiin vuonna 1948, ja maa tavoitteli kansainvälistä tunnustusta sekä liittolaisia kylmän sodan aikana. Pohjois-Korea tuki vapautusliikkeitä Zimbabwessa ja Angolassa.

Pohjois-Korea on tukeutunut afrikkalaisiin kumppaneihinsa entistä enemmän sen jälkeen, kun maalle asetettiin kansainvälisiä pakotteita vuonna 2006.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Nykyään Pohjois-Korea tuo Afrikasta kaikkea mahdollista, kuten pakastettua kalaa ja romumetallia, ja vie puolestaan puhelimia ja lääkkeitä.

Pohjois-Korealla on lisäksi asetehtaita Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Etiopiassa, Madagaskarissa ja Namibiassa.

Kim Jong-unin johtama Pohjois-Korea saattaa pian menettää ystävänsä. Yksitoista Afrikan maata on tällä hetkellä YK:n tutkinnan alaisina. Maiden kerrotaan rikkoneen pakotteita ja ostaneen aseita Pohjois-Koreasta.

Mainos