Kim Jong-un raivostui: kerrotaan teloittaneen ydinasejohtajan

Pohjois-Korean hallinnon uskotaan teloituttaneen kaksi korkea-arvoista henkilöä viime kuukausien aikana.

Kim Jong-unin epäillään teloituttaneen maan ydinkoelaitoksesta vastanneen virkailijan, kertoo The Telegraph viitaten japanilaiseen Asahi Shimbun -uutissivustoon.

Park In-young oli Pohjois-Korean Toimisto 131:n johtaja. Toimisto 131 on työväenpuolueen keskuskomitean osasto, joka valvoo muun muassa Punggye-rin maanalaista ydinkoelaitosta ja muita sotilaslaitoksia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pohjoiskorealaisen loikkarin mukaan Park saattoi saada rangaistuksen, koska syyskuun alussa tehty kuudes ydinkoe viivästyi. Ydinkoe oli tarkoitus tehdä jo keväällä, mutta sitä jouduttiin lykkäämään, koska tunnelin rakentaminen oli kesken.

– Näyttää siltä, että hän sai syyt niskoilleen, loikkari kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Japanilaismedian mukaan on myös mahdollista, että lokakuussa uutisoitu tuhoisa tunnelionnettomuus Punggye-rissä sinetöi Parkin kohtalon.

Pohjois-Korean syyskuussa tekemän ydinkokeen kerrotaan romahduttaneen tunnelin, jonne menehtyi yli 200 ihmistä. Pohjois-Korea on kiistänyt tiedot onnettomuudesta.

Parkin lisäksi Kim Jong-unin korkea-arvoisen neuvonantaja Hwang Pyong-son uskotaan joutuneen teloituskomppanian eteen. Pohjois-Korean toiseksi vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi kutsuttua kenraali Hwangia ei ole näkynyt julkisuudessa lokakuun 13. päivän jälkeen.

Mainos