Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un on määrännyt armeijaansa tappamaan Etelä-Korean poliitikkoja. Kim käski IBT:n mukaan perjantaina sotilaitaan ”eliminoimaan Etelä-Korean presidentinhallinnon ihmissaastat”. Kimin mukaan nämä henkilöt ovat tehneet rikoksia, joita ei koskaan voi antaa anteeksi.
Kim sanoi sotilailleen myös, että heillä on ”tärkeä tehtävä iskeä terävä tikari vihollisen sydämeen ja katkaista vihollisen selkä”. Kim vieraili armeijansa luona ensimmäistä kertaa syyskuun jälkeen.
Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat yhteistyössä vaatineet Pohjois-Koreaa lopettamaan ydinasearsenaalinsa vahvistaminen. Etelä-Korea on todennut, että se tulkitsee Kimin vierailun armeijansa luona provokaationa. Vierailun on tulkittu myös merkitsevän, että Pohjois-Korea valmistelee sissisotavalmiuksia ennen mahdollisen kriisin puhkeamista.
25 miljoonan asukkaan Pohjois-Korealla on 1,2 miljoonan sotilaan armeija, joka on yksi maailman suurimmista.
Pohjois-Korea on ollut viime aikoina otsikoissa ohjuskokeittensa mutta myös kasvavan nälkäkriisinsä ansiosta. Kim Jong-Un laittaa maansa armeijaan lähes neljänneksen kansakunnan bruttokansantuotteesta samalla, kun perheet ovat kehottaneet vanhuksiaan itsemurhaan liian kalliiden hoivakustannusten vuoksi.