Pohjois-Korea kertoi tiistaina käynnistäneensä jälleen kaikki ydinaselaitoksensa. Kim Jong-unin itsevaltaisesti johtama maa on ankarien pakotteiden kohteena ydinohjelmansa vuoksi ja sen kansainväliset suhteet ovat heikentyneet entisestään viime aikoina.
Asiasta uutisoivan brittilehti Guardianin mukaan ydinsapelin kalistelun takana on mitä todennäköisimmin yritys saada etenkin Yhdysvallat neuvottelemaan pakotteiden lieventämisestä vastineeksi ydinohjelman hillitsemisestä.
Pohjoiskorealaiset kertovat käynnistäneensä ydinasemateriaalin tuotannon uudelleen Yongbyonin ydinlaitoksella. Lisäksi maa on uhannut laukaista uusia satelliitteja. Laukaisuja pidetään yleisesti kulissina pitkän matkan ohjuskokeille.
YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat kieltävät maalta ohjuskokeet. Rauhanomaiseen käyttöön tarkoitettujen satelliittien toimittamiseen maan kiertoradalle ei voida kuitenkaan puuttua.
Pohjois-Korealla ei ole vielä varmistetusti riittävää teknologiaa ohjukseen asennettavan ydinkärjen valmistamiseen. Mikäli maa kykenisi hankkimaan pitkän matkan ydinohjuksia, olisi sillä merkittävä vaikutus Korean niemimaan ja sen lähialueiden turvallisuustilanteeseen.