”Kilpailukyvyn karu ilmentymä on työkustannusten nousu ja viennin pudotus”

Elinkeinoelämän keskusliitossa ollaan eri mieltä Palkansaajien tutkimuslaitoksen kanssa Suomen kilpailukyvystä.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Pekka Sauramo arvioi tiistaina julkaistussa artikkelissaan, että Suomen hintakilpailukykyä ei voi luonnehtia huonoksi.

Elinkeinoelämän keskusliitossa talouspolitiikasta vastaavan johtaja Jussi Mustosen mukaan Sauramon väitteiden perustelu on osin teknistä, tulokset riippuvat esimerkiksi lähtövuoden ja mittareiden valinnoista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mustosen mielestä kuitenkin Suomen kilpailukyvyn ongelmaa ilmentää viennin pudotus työkustannusten nousun jälkeen.

– Karu ilmentymä ja pääargumentti sille, että kilpailukykymme ei ole riittävän hyvä, on finanssikriisin jälkeinen voimakas työkustannusten nousu ja sitä seuranneet pudotukset viennissä, vientimarkkinaosuuksissa ja vientiyritysten kannattavuudessa suhteessa keskeisiin kilpailijamaihimme, Mustonen toteaa EK:n tiedotteessa.

Sauramon mielestä kilpailukyvyn muutosten lisäksi tulisi tarkastella sen tasoa, jota hän pitää heikentymisestä huolimatta edelleen melko hyvänä. EK:n johtopäätökset asiasta ovat toiset.

– Kilpailukykykeskustelu on kiistanalainen soppa ja asiaa on helppo hämmentää, koska se on monimutkainen ja monitahoinen, Mustonen huomauttaa.

Mustonen muistuttaa, että Suomen Pankissa on tehty laskelmia, joissa mittatikkuna käytettiin vientiyritysten suhteellista kannattavuutta. Korjaustarpeeksi arvioitiin 10–15 prosenttiyksikköä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Koska devalvaatioita tai utopistisia tuottavuushyppyjä ei ole käytettävissä, niin tarvitaan äärimalttia, joka ajan mittaan korjaa tilannetta, Mustonen perustelee EK:n vaatimuksia palkkamaltista.

Lue myös:

”Käytetyillä mittareilla ei voi sanoa mitään hintakilpailukyvyn tasosta”

Mainos