”Kiitos, pääministeri – Kataisella aina oli jotain nälvimistä”

Uuden hallituksen tiedonannosta syntynyt eduskuntadebatti alkoi yrityksillä luoda siltoja.

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin tiistaina tiedonantoa pääministeri Alexander Stubbin hallituksen ohjelmasta. Ryhmien puheenvuorojen jälkeen uusi pääministeri vastasi niihin väittelyssä ensimmäistä kertaa.

Alexander Stubb selvitti ohjelmasta ensin, että hallituksen isot infrastruktuurihankkeet ”elävät ajassa”, ovat elvytystä ja psykologinen signaali siitä, ettei voida seistä ”tumput suorana”. Toinen asia on verovirheiden myöntäminen: hänen mukaansa niitä olivat nyt poistettavat edustuskulujen verovähennyksen poistaminen ja windfall-vero.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Stubb sanoi oppositiolta tulleen ”mielestäni erinomaisia neuvoja”. Hän mainitsi perussuomalaisten olleen samaa mieltä windfall-verosta.

– Mielestäni teidän ajatuksenne lupaprosesseista ja sähköisistä palveluista ovat ilman muuta tarkastamisen arvoisia, Alexander Stubb sanoi.

– Peräänkuuluttaisin kuitenkin siinä mielessä vastuullisempaa keskustelua, että heitot siitä, että Suomi laskee talouttaan samalla tavalla kuin Kreikka, eivät ehkä mielestäni kuvasta tämän tilanteen vakavuutta, hän jatkoi.

Keskustan Juha Sipilän tekemästä 12 ehdotuksesta pääministeri totesi, että ohjelmassa on niistä jo 6-7 eri nimellä ja tavalla. Stubbin mukaan ”jos yhtäältä haukkuu tätä pakettia ja sen perään ehdottaa miljardiluokan pakettia, niin se yhtälö ei oikein tahdo toimia”.

– Me otamme mielellämme vastaan neuvoja ja pyrimme sitten sopeuttamaan, Alexander Stubb sanoi.

Perussuomalaisten Timo Soini ilahtui pääministerin avaussanoista.

– Aivan ensimmäiseksi, pääministeri Stubb, kiitos siitä että näette myös hyvää perussuomalaisten aikeissa. Nimittäin pääministeri Katainen ei juuri koskaan nähnyt. Hän sanoi että täällä on kansan syvien rivien porukkaa, jotka eivät ymmärrä asioita. Me ymmärrämme asioita, ja me tulemme suoraan kansan syvistä riveistä. Aina oli jotain nälvimistä, Timo Soini sanoi.

– Onneksi te olette toisella tavalla… Puhe on vaikuttavaa, koska sekä oikealta että vasemmalta yritetään lyödä!, Soini joutui keskeyttämään ja kommentoimaan välihuutajille.

Mainos