Kiire lisää työtapaturmia

Tuoreen selvityksen mukaan lähes puolet työntekijöistä kokee joutuvansa kiirehtimään saadakseen työnsä tehtyä. Kiireen kokeminen lisää tapaturmariskiä, sillä se nostaa stressiä.

Työterveyslaitos selvitti sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta kiireen, työhyvinvointitekijöiden ja työtapaturmien välisiä yhteyksiä. Selvityksen mukaan kiire voi johtua ulkoisista tekijöistä, kuten esimerkiksi asiakkaiden asettamista tiukoista aikatauluista. Se voi johtua myös työpaikan sisäisistä tekijöistä, muun muassa sairaaloissa alhaisesta henkilöstömäärästä suhteessa potilaiden määrään.

– Tapaturmaan joutuneen kollegat joutuvat usein tekemään poissa olevan työt, jolloin heidänkin stressinsä ja sitä kautta työtapaturmariskinsä kasvaa, vanhempi tutkija Simo Salminen Työterveyslaitoksesta sanoo.

Suomessa sattuu vuosittain noin 130 000 työtapaturmaa. Noin kuudesosa niistä sattuu työmatkalla. Puolet työtapaturmista aiheuttaa alle neljän päivän sairauspoissaolon, ja joka kymmenes yli kuukauden mittaisen työkyvyttömyyden.

Kiireen ja työtapaturmien välistä yhteyttä on tutkittu aiemmin erittäin vähän. Selvityksen mukaan kiireen tunnetta lisäävät erityisesti tiheät keskeytykset työssä. Myös jatkuvat muutokset lisäävät työntekijän kokemaa kiirettä ja sitä kautta työtapaturmariskiä.

– Muina kiirettä kasvattavina asioina nousivat esiin heikko esimiestyö ja johtaminen, joka ilmenee esimerkiksi päällekkäisinä töinä, huonot vaikutusmahdollisuudet työhön, työmäärään ja -aikaan sekä vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa itseä koskeviin päätöksiin, johtava asiantuntija Maarit Vartia Työterveyslaitoksesta sanoo.

– Niinkin pieneltä vaikuttava asia kuin mahdollisuus tehdä jokin työtehtävä keskeytyksettä voi ehkäistä tapaturman. Kiireen tunteen vähentäminen esimerkiksi töiden hyvällä organisoinnilla tai mahdollistamalla häiriötön työ onkin tapa ehkäistä tapaturmia työpaikoilla, muistuttaa Salminen.

Mainos