Kiinteistönvälittäjän palkkio on Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan korvaus tuloksekkaasta ammattityöstä.
– Toisinaan tuntuu unohtuvan, että välittäjälle maksettava palkkio on korvaus tehdystä työpanoksesta. Yrittämisessä tai työn tekemisessä ei ole mieltä, jos toiminnasta syntyisi tappiota. Hyvin tehdystä ammattityöstä kuuluu maksaa asianmukainen korvaus, painottaa Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila.
Malila korostaa, että välityspalkkio on monen tekijän summa ja monet näistä osa-alueista eivät välttämättä tule lainkaan näkyviin toimeksiantajalle.
Alalla on yleisesti käytössä tulospalkkaus, ja sen lisäksi oman auton käytöstä maksetaan kilometrikorvaukset.
– Alalle leimallista onkin tulon epäsäännöllisyys ja jatkuva epävarmuus seuraavasta tilipäivästä. Työn epävarmasta luonteesta huolimatta alalla pidempään olleet korostavat kuitenkin työn hyviä puolia, kuten mahdollisuutta määrätä omista työajoistaan ja -tavoistaan, Malila kertoo..





