Asuntoluotottaja Hypo julkisti perjantaina vuotuisen asuntoluottoluokituksensa. Luokitus kuvaa eri kuntien asuntoriskejä ja asuntojen arvon odotuksia. Asuntotilanne näyttää Hypon luokituksen mukaan huonoimmalta Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalla Pyhäjärvellä. Alueen tilanteen hyvin tunteva Kiinteistökeitaan kiinteistönvälittäjä Sakari Myllyneva kommentoi Pyhäjärven asuntomarkkinoita Taloussanomille.
– Jopa alle kymppitonnillakin voi saada rivitaloasunnon siellä. Omakotitalojen hinnat riippuvat täysin talon kunnosta ja iästä, mutta kyllä sellaisenkin saa jopa alle 20 000 eurolla ja vieläpä omalla tontilla, hän kertoo.
Täysin kuollutta asuntokauppa ei Pyhäjärvellä Myllynevan mukaan ole. Asuntojen myyntiajat ovat kuitenkin pitkiä, puolesta vuodesta jopa kahteen vuoteen. Tämä laskee hänen mukaansa niiden hintaa. Lisäksi hän mainitsee alueen asuntokannan olevan jo vanhaa ja kunnon osittain heikkoa.
Ehkä suurin syy kunnan asuntojen hinnan laskuun löytyy Myllynevan mukaan alueen työllisyydestä. Kaivostoiminnan loputtua kunnan alueella ei uutta suurta työllistäjää ole löytynyt. Esimerkiksi hyvästä työllisyystilanteesta nauttivassa naapurikunta Nivalassa asunnoista saa maksaa Pyhäjärveä huomattavasti korkeamman hinnan.
Myllyneva muistuttaa, että Hypon luokitus ei kuitenkaan huomioi lainkaan mökkikauppaa, joka Pyhäjärvellä on aktiivista.
– Pyhäjärvi on kyllä haluttu mökkikunta, hän toteaa.





