Kiinteistötyönantajat: Väite siivoojien palkka-alesta ei pidä paikkaansa

Kiinteistötyönantajat ry kiistää väitteen, jonka mukaan Helsingin kaupungin omistaman liikelaitos Palmian yhtiöittäminen laskisi siivoojien kuukausipalkkaa.

Kaupunginvaltuutettu Dan Koivulaakso (vas.) sanoi tiistaina Helsingin Uutisissa, että Helsingin kaupungin omistaman liikelaitos Palmian yhtiöittäminen ja siirtyminen noudattamaan yksityisen sektorin työehtosopimusta laskisi kunnan siivoojan palkkaa 1 600 eurosta 1 300 euroon.

Kiinteistötyönantajien mukaan väite ei pidä paikkaansa.

– Kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen vähimmäiskuukausipalkka siivoojalla on 1 538 euroa sekä mahdollinen koulutuslisä. Bruttopalkkaa nostavat vielä esimerkiksi ilta- ja yölisät. Alan yleissitovan työehtosopimuksen minimipalkkaa vähempää ei voi maksaa, asiaa kommentoi Kiinteistötyönantajien toimitusjohtaja Pia Gramén.

Dan Koivulaakson mukaan palkkojen lisäksi myös palvelujen hinnat laskisivat, jos kuntayhtiö alkaisi noudattamaan yksityisen alan työehtosopimusta.

– Asiakashinnan määrää markkinat, ei työehtosopimus. Ja täytyy muistaa, että asiakkaalta veloitettava hinta sisältää muutakin kuin työntekijöiden palkat, sanoo Pia Gramén.

Mainos