Kiinteistöpalveluissa on yhä tarjolla kesätyöpaikkoja

Kiinteistöpalveluyrityksistä on vielä mahdollista löytää töitä tulevaksi kesäksi.

Kyselykierros Kiinteistötyönantajien jäsenyrityksiin kertoo, että paikkoja on tarjolla ainakin alan isoimmissa yrityksissä. Ala työllistää nuoria keskimääräistä enemmän.

Esimerkiksi SOL Palvelut rekrytoi kaiken kaikkiaan jopa 800 kesätyöntekijää huolto-, siivous- ja vartiointitehtäviin eri puolille Suomea. Henkilöstöpäällikkö Heidi Johanssonin mukaan avoimia kesätyöpaikkoja voi SOL:sta tiedustella vielä touko-kesäkuussakin.

– Alalle etsitään hyviä asiakaspalvelijoita oli työtehtävä mikä tahansa. Reippaus, ahkeruus ja iloisuus ovat ehdottomia valtteja, joilla erottuu ja menestyy. Osalle nuorista voi avautua mahdollisuus jatkaa työssä kesän jälkeenkin, Johansson kertoo.

Ammattilaisten mukaan kiinteistöpalveluala tarjoaa nuorille paitsi mielekkäitä, merkityksellisiä ja hyvin suunniteltuja kesätöitä myös ponnahduslaudan työmarkkinoille.

Mainos