Kiinteistönvälityksen toimialan liikevaihdon kehitys on vuoden 2016 osalta tarkentunut 6,8 prosenttiin vuodesta 2015. Vuonna 2017 kiinteistönvälitysalan yritysten yhteenlaskettu kokonaisliikevaihto siis jatkoi kasvu-uralla, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL.
– Välitysala on kehittynyt vuodesta 2014 saakka positiivisesti käsi kädessä asuntokaupan kanssa. Kaupan vilkastuminen on kasvattanut myös välitysalan kokonaisliikevaihtoa ja rohkaissut yrityksiä rekrytointeihin, sanoo KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila.
Vuonna 2014 kiinteistönvälitysalan liikevaihdossa nähtiin vuosikymmenen pohjakosketus. Silloin liikevaihtoa kertyi yhteensä noin 480 miljoonaa euroa. Vuosi 2017 jatkoi sittemmin alkanutta hyvää kehityslinjaa ja liikevaihdossa päästiin arviolta yli 590 miljoonan euron.
Henkilöstömääräkin hienoisessa kasvussa
2010-luvun alkuvuodet olivat kiinteistönvälitysalan henkilöstömäärän kehittymisessä pääosin miinusmerkkisiä. Laskusuuntaus jatkui vuoteen 2014 saakka.
Kiinteistönvälityksen toimialan henkilöstömäärä nousi vuonna 2016 noin 1,5 prosenttia vuodentakaisesta. Viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä henkilöstömäärä nousi 7,3 prosenttia ja toisella 4,5 prosenttia vuodentakaisista vastaavista ajanjaksoista. Heinä-syyskuussa henkilöstömäärä nousi edelleen 5,9 prosenttia edellisvuodesta.
– Vuoden 2017 henkilöstömäärän toteutuva kasvu tullee olemaan kokonaisuutena noin viiden prosentin luokkaa, arvioi Malila.
Ala kasvaa
Kiinteistönvälitysalan yritysten kasvukatsauksen mukaan loppuvuonna 2017 yli 15 prosenttia liikevaihtoaan kasvattaneita yrityksiä oli 44 prosenttia kaikista kiinteistönvälitysalan yrityksistä, ja vastaavasti samaan aikaan yli 15 prosenttia liikevaihtoaan supistuneita yrityksiä oli 36 prosenttia.
– Kasvaneiden ja kuihtuvien yritysten määrät ovat nyt oikeassa suhteessa: suhde tukee sitä, että ala kasvaa, Malila sanoo.
Henkilöstömäärissä alle kymmenen henkilöä työllistäviä yrityksiä on kiinteistönvälityksen toimialan yrityksistä eniten. Esimerkiksi viime vuoden kolmannella neljänneksellä näitä yrityksiä oli 1326 kappaletta. Yli 75 prosenttia yrityksistä on vähintään viisi vuotta alalla toimineita.