Kiinteät investoinnit vilkastuvat – teollinen tutkimus- ja tuotekehitystoiminta supistuu yhä

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n investointitiedustelun vastaajayritykset odottavat, että tehdasteollisuuden kiinteät investoinnit Suomeen jatkavat kasvua kuluvana vuonna.

Investoinnit alkoivat piristyä jo vuonna 2015, ja viime vuonna ne kasvoivat EK:n tuoreen investointitiedustelun mukaan noin kahdeksan prosenttia.

Kuluvana vuonna investoinnit yltäisivät vielä runsaan neljän prosentin kasvuun, jolloin niiden arvo nousisi lähelle 4,1 miljardia euroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kiinteistä investoinneista poiketen teollisuuden tutkimus- ja tuotekehitystoiminta supistui viime vuonna tiedustelun mukaan selvästi. Tänä vuonna sen lasku kuitenkin loivenisi.

Kokonaisinvestoinnit, joihin on luettu mukaan myös t&k-menot, olisivat tänä vuonna noin 6,5 miljardin euron tasolla, jossa on kasvua viime vuodesta runsas prosentti.

Energiasektorin investoinnit jatkuvat melko korkeina koko tarkastelujakson 2015–2017. Kuluvana vuonna niiden arvon odotetaan olevan noin 2,3 miljardia euroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Investointien kasvu nostaa Suomen teollisuuden investointiastetta eli kiinteiden investointien suhdetta jalostusarvoon korkeimmaksi 2000-luvulla. Taso on kuitenkin kansainvälisessä vertailussa vain keskimääräinen.

Samalla kun investointinäkymät ovat parantuneet, laajennusinvestointien osuus kaikista investoinneista on kasvanut. Alkaneelle vuodelle ennustetuista investoinneista 39 prosenttia olisi laajennusinvestointeja.

Loppusyksyllä 2016 tehtyyn tiedusteluun vastasi 284 yritystä, jotka työllistivät Suomessa yli 170 000 työntekijää. Tiedustelun luvut on korotettu vastaamaan kansantalouden tilinpidon mukaisia investointeja.

Mainos