– Tämä on viimeinen pohjoiskorealainen olutpullo, ja se on tyhjä. Minun pitäisi täydentää varastojani tänään, mutta en tiedä, onko pohjoiskorealaista olutta saatavilla, sanoo pekingiläinen ravintoloitsija Cui Chengri CNBC-uutissivustolle.
YK on asettanut Pohjois-Korealle pakotteita maan tekemien ydin- ja ohjuskokeiden vuoksi. Tämän seurauksena Kiinaa on painostettu yhä enemmän pysymään kansainvälisessä pakoterintamassa.
Arviolta noin 80 prosenttia Pohjois-Korean viennistä suuntautuu Kiinaan. Kiinaa on arvosteltu Pohjois-Korean tukemisesta, mutta analyytikoiden mukaan Kiina on alkanut tänä vuonna painostaa määrätietoisemmin naapuriaan.
Kiinan painostus näkyy monella tavalla ja vaikuttaa myös ravintoloihin Pekingissä.
– Nämä oluet ostettiin joitakin kuukausia sitten enkä ole saanut täydennystä sitten elokuun, jolloin se muuttui vaikeammaksi, Cui kertoo.
Pohjoiskorealainen Taedonggang-olut kuljetetaan Kiinassa sijaitsevan Dandongin rajakaupungin kautta. Olutpullo maksaa Cuin kalaravintolassa 3,81 euroa.
Cui avasi ravintolansa vuonna 2013. Ensimmäisten vuosien aikana ravintola myi parhaimpina kuukausina viiden tonnin edestä Pohjois-Koreasta tuotuja äyriäisiä ja rapuja.
Raaka-ainetoimitukset supistuivat kuitenkin yhtäkkiä viime helmikuussa, kun Pohjois-Korea teki ohjuskokeita. Toimitukset loppuivat kokonaan, kun YK tiukensi pakotteita elokuussa.
Nyt ravut kuljetetaan Kiinaan Venäjän kautta. Sen seurauksena hinnat ovat tuplaantuneet.
– Vaikka Kiina on ilmoittanut, että pohjoiskorealaisten meren antimien myynti loppuu Kiinassa, ei ole yllättävää, että mereneläviä saapuu edelleen Kiinan markkinoille muiden kanavien kautta, toteaa North East Asia at the International Crisis Group -tutkimuslaitoksen konsultti Michael Kovrig.
– Jotta Pohjois-Koreasta saapuvien tuotteiden virta voitaisiin pysäyttää, Kiinan pitäisi valvoa pakotteiden toteutumista voimakkaammin. Kiina on toimeenpannut pakotteita suhteellisen ankarasti, mutta se voisi tehdä enemmän.