Kiinassa on pidätetty ainakin kymmenen naisten oikeuksia ajavaa aktivistia, jotka ovat viikonlopun aikana kampanjoineet naisiin kohdistunutta seksuaalista häirintää vastaan.
Ainakin viisi ovat edelleen pidätettyinä, vaikka muut päästettiin lähtemään kuulustelun jälkeen. Kaikki pidätetyt olivat naisia. Pidätykset tapahtuivat Pekingissä, Kantonissa ja Hangzhoussa.
Kiinan ulkopuolelle sijoittunut Kiinalainen ihmisoikeuksien puolustusjärjestö otti pidätyksiin kantaa sunnuntaina Twitterissä: ”Kysykää Pekingin ja Kantonin poliiseilta: Onko rikos puhua ääneen seksuaalisesta häirinnästä Kiinassa?”
Osa pidätetyistä naisista työskentelee naiskeskuksessa Hangzhoussa ja he ovat naisten oikeuksien lisäksi kampanjoineet aiemmin muun muassa Hiv:iä ja hepatiittia sairastavien, sekä vammaisten tasa-arvoisen kohtelun puolesta. Joidenkin pidätettyjen naisten kotona on suoritettu etsintöjä.
Naisaktivistien oli tarkoitus käynnistää maanlaajuinen kampanja naisiin kohdistunutta seksuaalista häirintää vastaan liimaamalla propagandatarroja metroihin ja muihin julkisiin liikennevälineisiin. Pidätysten takana uskotaan olevan kampanjan estäminen.
– Olemme aina ajatelleet, että tämä maa kannattaa naisten tasa-arvoa. Lakimiehenä voin sanoa, että tämä ylittää ymmärryksen ja on järkyttänyt meitä, kommentoi erään pidätetyn naisen lakimies Wang.
Wang ja muita naisia edustavat lakimiehet ovat yrittäneet saada poliisilta tietoa asiasta, mutta poliisi on kieltäytynyt kommentoimasta.