Verkkouutiset

Lainaskandaali on hidastanut ja pysäyttänyt valtavaa moottoritiehanketta Montenegrossa. Youtube Euronews

Kiinan Silkkitie on rakentanut miljarditeitä ja -siltoja ”ei minnekään”

Väitetyt velka-ansat ovat vieneet valtiot suuriin vaikeuksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinan Belt and Road -ohjelman eli uuden Silkkitien jäljiltä on eri maissa valtavia kesken jääneitä rakennusurakoita. Asiasta kertoo The Sun.

Kiinaa syytetään köyhempien maiden houkuttelusta  projekteihinsa. Teiden, ratojen ja siltojen rakentaminen on loppunut, kun maiden rahasuorituksia ei lopulta ole enää tullut.

Silkkitien myötä Kiina on päässyt osalliseksi monista ulkomaisista tärkeistä alueista. Asiantuntijoita huolettaa uudempienkin projektien kesken jääminen ja omistusten vaihtuminen Kiinalle, kun velat kasvavat.

Pekingin rahoitushalukkuudesta riippuvaiseksi sanotaan joutuneen muun muassa Sri Lankan, Kenian, Montenegron, Laosin ja Kazakstanin.

Kiinan johtaja Xi Jinping on kutsunut Silkkitietä vuosisadan projektiksi. Afrikassa Kiina rahoittaa joka viidettä infraprojektia.

* Montenegrossa kiinalaiset työntekijät ryhtyivät rakentamaan yli 400 kilometrin pituista jättimäistä moottoritietä Belgradista Bariin. Tietä on tehty kuusi vuotta, mutta se ei vie mihinkään. Tuoreissa korruptiopaljastuksissa on todettu, että maalla ei ole varaa maksaa tien tekemistä loppuun.

* Kiinan rakentamaa Mombasan ja Nairobin välistä rautatietä oli määrä jatkaa Ugandaan. Rajalle asti ei ole päästy, vaan työt loppuivat kaksi vuotta sitten reilun sadan kilometrin päässä Nairobista, kun Kiina veti noin neljän miljardin euron rahoituksen pois.

* Kenian kerrotaan olevan Pekingille projekteista kahdeksan miljardia euroa velkaa. Viranomaiset vakuuttavat, etteivät kiinalaiset takavarikoi Mombasan satamaa.

* Kazakstanissa Kiinan varoja hoitanut pankki romahti. Noin 1,5 miljardin euron rautatieprojekti jäi siihen. Pystyssä on näyttäviä betonipylväitä.

* Tadzikistan on joutunut antamaan alueen naapurimaalleen Kiinalle velkojensa vuoksi. Vuoristoalueelta toivotaan löytyvän kultaa, hopeaa ja muita mineraaleja.

* Laos luovutti enemmistön valtiollisesta sähkölaitoksestaan Kiinan valtion sähköyhtiölle.

* Velkakierteeseen joutui Hambantotan satamansa kanssa myös Sri Lanka.

Entinen USA:n ulkoministeri Rex Tillerson syytti jo aiemmin Kiinaa hämäristä sopimuksista ja saalistuslainoista, jotka vahingoittavat maiden itsenäisyyttä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)