Aluksi kaupankäynti keskeytettiin 15 minuutiksi, kun osakekurssit laskivat 5 prosenttia. Kurssit jatkoivat kuitenkin laskuaan, ja lopulta kaupankäynti keskeytettiin maanantain osalta.
Osakemarkkinoiden heilahtelujen rajoittamiseksi tarkoitettu järjestelmä otettiin käyttöön maanantaina.
Jos kurssien CSI 300 -indeksi laskee viisi prosenttia, kaupankäynti keskeytetään 15 minuutiksi. Jos laskua kertyy seitsemän prosenttia, kaupankäynti keskeytetään loppupäiväksi.
Lisäksi on Kiinan pörsseissä jo aiemmin ollut määräys keskeyttää yksittäisen yhtiön osakkeiden myynti, mikäli ne nousevat tai laskevat yli 10 prosenttia yhden päivän aikana.
Maanantain pörssinotkahduksen taustalla olivat tuoreet tiedot maan teollisuussektorin alamäen jatkumisesta joulukuussa. Laskua on jatkunut jo viisi kuukautta.
Talouslehti The Financial Timesin haastattelema kiinalainen analyytikko muistuttaa, että kaupankäynnin keskeytysmekanismi tarkoittaa keinotekoista puuttumista markkinoiden korjausliikkeisiin, mikä saattaa itse asiassa voimistaa niitä.
Myös South China Morning Postin mukaan analyytikot varoittavat, että uusi rajoituspolitiikka aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä Kiinan ja Hong Kongin osakemarkkinoille. Kaupankäynnin keskeytyksiä Sanghaissa ja Shenzhenissä ennakoidaan tapahtuvan yhä useammin tänä vuonna. Keskeytykset vaikuttavat näiden pörssien vaihtoon ja lisäävät samalla myyntipaineita ja epävakautta myös Hong Kongin pörssissä.