SEB-pankin Kiinan taloutta kuvaava China Financial Index laski syyskuussa 58.7 pisteeseen, kun maaliskuussa vastaava pisteluku oli 61.4.
Yhä harvempi yritys näkee maan taloustilanteen yhtä myönteisessä valossa kuin aikaisemmin, ja tuotto-odotukset ovat laskeneet edellisestä tutkimuksesta. Rekrytoinnissa jarrutellaan, mutta investointihalukkuudessa on havaittavissa pientä nousua.
Kiinan talous kasvaa edelleen nopeammin kuin muut suuret taloudet, mutta tuoreet tiedot osoittavat kasvun menettäneen osan puhdistaan. Maan bruttokansantuote nousi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä 7,5 prosenttia, kun ensimmäisen neljänneksen vastaava luku oli 7,4 prosenttia.
Elokuun teollisuustuotanto, tuonti sekä rahan määrän kasvunopeus enteilevät kuitenkin laantuvaa taloudellista toimeliaisuutta.
Kiinassa toimivien pohjoismaisten ja saksalaisten tytäryhtiöiden ylin johto vahvistaa käsityksen talouskehityksen heikkenemisestä. Neljä kymmenestä yrityksestä pitää talousnäkymiä myönteisinä ja sama määrä neutraaleina. Yksi viidestä yrityksestä näkee taloustilanteen kielteisenä, ja juuri millään yrityksellä ei ole erittäin myönteistä näkemystä.
Silti yli puolet vastaajista odottaa Kiinan tytäryhtiöiden parantavan tuloskehitystään, kun taas neljä kymmenestä uskoo tilanteen pysyvän ennallaan.
Noin 15 prosenttia eli useampi kuin edellisessä tutkimuksessa odottaa voittojensa supistuvan seuraavan puolivuotiskauden aikana.
Laajentumissuunnitelmiin tällä ei kuitenkaan näytä juuri olevan vaikutusta, sillä yli seitsemän yritystä kymmenestä harkitsee lisäinvestointeja, ja niiden yritysten määrä, jotka eivät aio investoida lainkaan, on laskenut.
Neljä yritystä kymmenestä – eli enemmän kuin edellisessä tutkimuksessa – pitää alentunutta kulutuskysyntää suurimpana huolenaiheena. Aiempaa harvemmat ovat huolissaan kilpailusta, mutta asiakkaiden maksukyky ja valuuttariskit arveluttavat entistä useampia.
Optimismi laantunut
– Yleisesti ottaen voidaan todeta, että yritykset eivät ole yhtä optimistisia kuin edellisessä tutkimuksessa, ja tämä on linjassa viime viikkojen taloustilastojen kanssa. Samalla kuitenkin asiakkaiden välillä on suuria toimialakohtaisia eroja, sanoo SEB:n Shanghain toimintojen johtaja ja raportin laatija Fredrik Hähnel.
Esimerkiksi auto- ja rautatieteollisuuden toimittajat ja suoraan loppukäyttäjille myyvät yritykset raportoivat erittäin hyviä myyntilukuja ensimmäiseltä vuosipuoliskolta, eikä mikään osoita tilanteen muuttuvan lyhyellä aikavälillä.
– Sen sijaan teräs-, sellu- ja paperi- sekä laivateollisuus painiskelee edelleen ylikapasiteetin ja alhaisen myynnin kanssa, sanoo Hähnel.
Vaikka Kiinan talous päihitti kasvussa muut johtavat taloudet, sillä on tiettyjä riskitekijöitä, jotka voivat hidastaa kasvua entisestään. Teollisuustuotannon kasvuvauhti pieneni elokuussa alimmilleen kuuteen vuoteen eli 6,9 prosenttiin, ja Kiinan virallinen ostopäällikköindeksi laski elokuussa 51.1 pisteeseen, kun se oli heinäkuussa vielä 51.7. Myös inflaatio on hidastunut.
– Yritykset näyttävät pitävän kiinni varsin myönteisestä käsityksestä Kiinan osalta. Vaikka suorat ulkomaiset investoinnit Kiinaan ovat viime vuosina vähentyneet, tutkimuksessa mukana olleet yritykset ilmoittivat jatkavansa investointejaan suunnitelmien mukaisesti, sanoo SEB:n Shanghain toimistossa työskentelevä Kalle Mäkinen.
Hänen mukaansa on myös kiintoisaa havaita, miten moni yritys on huolissaan saatavistaan Kiinassa.
– Osoituksena tästä on muun muassa se, että joukko asiakkaitamme on viime aikoina raportoinut, että ne saavat maksuksi yhä useammin pankkivekseleitä. Kiinan keskuspankki on väljentänyt renminbin päivittäistä vaihteluväliä Yhdysvaltain dollariin nähden ja antoi jopa valuutan heiketä dollariin suhteen aiemmin kuluvana vuonna. Seurauksena on ollut lisääntyvä kiinnostus valuuttariskejä kohtaan, mikä näkyy myös asiakaskunnassamme, joka pyrkii suojaamaan valuuttapositionsa, Mäkinen selittää.
China Financial Index -sarja pyrkii peilaamaan Kiinassa toimivien pohjoiseurooppalaisten yritysten näkemyksissä tapahtuvia muutoksia. Tutkimus tehtiin 1.–12.9.2014.