Kiinalaiset ostavat isoja yrityksiä halvalla

Kiinalaiset sijoittajat näyttävät korostavan enemmän kokoa kuin kannattavuutta.

Kiinalaisten yritysten ulkomailta tekemät yritysostot poikkeavat tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan muiden maiden yritysten hankinnoista.

Kiinalaisten ostamat yritykset ovat suurempia ja velkaisempia, ja niiden kannattavuus on heikompi kuin muiden maiden yritysten tekemissä kaupoissa. Toisaalta kiinalaisten maksamat hinnat ovat muita alhaisemmat.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tutkimuslaitos Ifon johtajan Clemens Fuestin vetämä tutkijaryhmä on käynyt läpi yhteensä yli 70 000 rajat ylittävää yrityskauppaa 92 maassa vuosina 2002-2018. Ostajat olivat kiinalaisia 1900 tapauksessa, joista 171 koski saksalaisyrityksiä.

Kiinan valtion omistamat yritykset ostivat eniten raaka-ainetuotantoon ja maatalouteen liittyviä kohteita, kun taas yksityiset kiinalaisyritykset hankkivat todennäköisemmin elektroniikkateollisuuden, konepajateollisuuden ja autoteollisuuden yrityksiä.

Se tosiasia, että kiinalaiset sijoittajat ostavat halvemmalla, on Ifon mukaan vastoin yleistä uskoa, että kiinalaiset yritykset käyttäisivät valtiontukia järjestelmällisesti muiden sijoittajien selättämiseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kiinalaiset sijoittajat näyttävät korostavan enemmän kokoa kuin kannattavuutta, jolloin vältetään muiden tarjoajien kilpailu, Fuest toteaa Ifon tiedotteessa.

Kiinalaisten ostokäyttäytymistä voivat hänen mukaansa selittää pitkän ajan investointihorisontti ja hyvät rahoitusmahdollisuudet kiinalaisten valtio-omisteisten pankkien kautta.

Lisäksi kiinalaiset valtioyhtiöt näyttävät tutkimuksen mukaan toteuttavan Kiinan hallituksen strategista talouspolitiikkaa, kuten Uusi Silkkitie ja Valmistettu Kiinassa 2025 -hankkeita.

Mainos