Kiinalaiset haluavat isompia autoja

Kiinalaiset haluavat ostaa yhä enemmän ja suurempia ajoneuvoja, uutisoi New York Times.

Kiinalaiset ostavat suurempia autoja, minkä seurauksena maan öljyntuonti kasvaa ja saastuttaminen lisääntyy. Samalla kasvavat myös autonvalmistajien voitot.

Useat valmistajat ilmoittivat viime viikonloppuna Shanghain autonäyttelyssä tuovansa Kiinan markkinoille suuria ajoneuvoja.

General Motors aikoo tuoda Kiinan markkinoille yhdeksän uutta tai uudelleen muotoiltua katumaasturimallia seuraavan viiden vuoden aikana.

Chryslerin johtaja ilmoitti yhtiönsä aloittavan Ford Cherokeen valmistamisen Etelä-Kiinassa kuluvan vuoden lopussa.

Katumaastureiden myynti Kiinassa kasvoi maaliskuussa 49 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna uusien mallien virratessa markkinoille. Kaiken kaikkiaan autojen myynti nousi 13 prosenttia maaliskuussa. Ennusteiden mukaan Kiinassa myydään tänä vuonna 21 miljoonaa autoa.

Mainos