Kiina varustautuu – Japani uudistaa puolustuspolitiikkaansa

Japanin pääministeri Shinzō Abe on toimeenpannut merkittäviä uudistuksia turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa, arvioi tutkija Bart Gaens Ulkopoliittisen instituutista.

Aben hallitus on Gaensin mukaan kasvattanut ja painottanut uudelleen Japanin puolustusmäärärahoja vastatakseen Kiinan sotilaalliseen nousuun.

Gaens kirjoittaa Ulkopoliittisen instituutin tuoreessa työpaperissa, että Japanin hallitus on perustanut Yhdysvaltain mallin mukaisen kansallisen turvallisuusneuvoston ja säätänyt uuden salassapitolain. Näillä toimilla pyritään lujittamaan Japanin liittolaissuhdetta Yhdysvaltoihin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lisäksi Japanin hallitus aikoo kumota maan perustuslain tulkinnan, jonka mukaan Japani ei saisi käyttää puolustusvoimiaan kollektiiviseen itsepuolustukseen.

Gaens arvioi, että vetoamalla ennakoivan pasifismin ajatukseen Aben hallitus käyttää hyväkseen alueellisen voimatasapainon muutosta, jotta Japani voisi irtautua sodanjälkeisen ajan alueellisesta järjestelmästä.

Valtaapitävän liberaalidemokraattisen puolueen pyrkimyksenä on Gaensin mukaan tehdä Japanista aiempaa itsenäisempi sekä kansainvälisenä toimijana että Yhdysvaltain liittolaisena.

Kiina varustautuu ja USA tasapainoilee

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kiina haastaa Gaensin mukaan Itä-Aasian alueellista tasapainoa aseellisella varustautumisellaan ja aiempaa itsevarmemmalla ulkopolitiikallaan.

Yhdysvallat puolestaan tasapainoilee Kiinan kanssa tehtävän yhteistyön ja Kiinan taloudellisesta noususta hyötymisen välissä.

Lisäksi Yhdysvallat koettaa toimia Kiinan alueellisen nousun vastavoimana kääntämällä strategista painopistettään Aasiaan.

Mainos