Kiina väittää todistaneensa, että koronavirus voi levitä pakastetusta ruoasta. Kiinalaisten mukaan tautia tulee maahan muualta pakasteiden mukana.
Asiasta uutisoivan CNN:n mukaan asiantuntijat epäilevät kuitenkin virallisten tietojen kanssa ristiriidassa olevia kiinalaisväitteitä. Esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO ja Yhdysvaltain tartuntatautiviranomainen CDC pitävät koronaviruksen leviämistä pakasteista erittäin epätodennäköisenä. Niiden mukaan tällaisista tartunnoista ei myöskään ole mitään todisteita.
Kiina on kuitenkin eri linjoilla.
– Kasvava todistusaineisto osoittaa, että pakastetut merenelävät tai lihatuotteet voivat tuoda virusta epidemiamaista Kiinaan, maan tartuntatautiviranomaisen johtava epidemiologi Wu Zunyou totesi tällä viikolla.
Kiina on väittänyt havainneensa koronavirusjäämiä erilaisissa pakastetuissa elintarvikkeissa tai niiden pakkauksissa useaan otteeseen viimeisten muutaman kuukauden aikana. CNN:n mukaan asiantuntijat ovat olleet silti sitä mieltä, että kyse on kuolleiden virusten geneettisestä materiaalista, josta ei voi saada tartuntaa.
Lokakuussa Kiinan viranomaiset kertoivat kuitenkin löytäneensä ensi kertaa elävää ja tartuttavaa koronavirusta maahan tuoduista pakastetun turskan pakkauksista. Tämän väitettiin johtaneen satamatyöläisten tartuntoihin Qingdaossa. Saksasta tuodut porsaspakasteet liitettiin puolestaan tällä viikolla tartuntoihin Tianjinin kaupungissa. Aukottomasti yhteyksiä ei ole näytetty.
Koronaviruksen on todettu selviävän laboratorio-oloissa jopa parin päivän ajan erilaisilla pinnoilla. Erittäin kylmässä ja kuivassa ympäristössä aika voi olla pidempi. Tästä huolimatta tartunnan saaminen pakasteesta on liki mahdotonta ja vaatisi sarjan epätodennäköisiä tapahtumia.
Tautia sairastavan pitäisi esimerkiksi yskiä tai aivastaa riittävän suuri määrä virusta pakkaukseen, minkä jälkeen viruksen pitäisi selvitä koko pitkä matka seuraavaan kohteeseen. Tämän jälkeen tavaran vastaanottajan tulisi jollain tavalla saada tartuttava annos virusta nenäänsä tai suuhunsa.
Koronaviruksen leviämistä pakastetussa ruoassa tutkinut Singaporen NUS-yliopiston tartuntatautiasiantuntija Dale Fisher sanookin CNN:lle, ettei kuluttajalla ole riskiä saada tautia pakasteesta. Hän muistuttaa, että mahdollinen virusmäärä vähenee koko ajan, kun tuotteita käsitellään.