Kiina syyttää USA:ta provokaatiosta Etelä-Kiinan merellä

Kiinan puolustusministeriön mukaan Yhdysvaltojen sota-alus rikkoi maan alueellista koskemattomuutta.

Kiinalaiset viranomaiset ovat reagoineet voimakkaasti Yhdysvaltojen sota-aluksen purjehtimiseen Etelä-Kiinan merellä sunnuntaina.

Yhdysvaltalainen USS Stethem kävi alle 22 kilometrin päässä saaresta, jota Kiina pitää omanaan. Etelä-Kiinan meren saarten ja merialueiden omistajuudesta on jo pitkään kiistelty Kiinan, Taiwanin ja Vietnamin välillä.

Kiinan kommunistijohtoa myötäilevän Global Times sanomalehden mukaan maan puolustusministeriö pitää tapahtunutta vakavana alueloukkauksena.

Puolustusministeriön puhemiehen Wu Qianin mukaan teko oli tahallinen ja vahingoittaa Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteita. Wun mukaan Kiina aikoo vahvistaa läsnäoloaan ja partiointiaan alueella.

– Kiina suojelee kansallista itsemääräämisoikeuttaan ja turvallisuuttaan, Wu sanoi.

The Washington Postin uutisoiman Valkoisen talon lausunnon mukaan asia ei kuitenkaan noussut esiin Kiinan presidentti Xi Jinpingin ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin maanantaisessa puhelinkeskustelussa. Kiinan mukaan Xi kuitenkin huomautti Trumpia ”negativiisista seikoista”, jotka varjostavat maiden suhteita.

Yhdysvallat purjehti myös torstaina sota-aluksellaan alueella, jota Kiina pitää osana omia aluevesiään.

Mainos