Yhdysvaltojen ilmavoimien B-52-pommikone lensi Wall Street Journalin tuoreen raportin mukaan Etelä-Kiinan merellä kahden merimailin päästä Spratlysaarilla sijaitsevaa riuttaa, jonka Kiina katsoo kuuluvan itselleen. Kaksi merimailia on noin 3,7 kilometriä.
Asiasta kertoo Guardian.
Saariryhmä on ankarien aluekiistojen kohteena. Kiinan johto katsoo Yhdysvaltojen lisänneen ohilennolla tarkoituksellisesti jännitteitä alueella. Kiina on rakentanut alueella useita keinotekoisia saaria.
Kiinan puolustusministeriö on tehnyt lennosta virallisen valituksen Yhdysvaltojen Kiinan suurlähetystölle.
”Yhdysvaltojen teot ovat vakava sotilaallinen provokaatio”, kiinalaislausunnossa todetaan.
Lausunnossa varoitetaan myös, että Kiina ryhtyy ”kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin” suojellakseen alueellista koskemattomuuttaan ja taatakseen turvallisuutensa.
Yhdysvaltojen puolustusministeriön mukaan kyse oli vahingosta. Pentagonin tiedottajan Bill Urbanin mukaan ilmavoimat harjoittelevat alueella säännöllisesti. Koneen ei tässä tapauksessa kuitenkaan ollut tarkoitus lentää 12 merimailia lähempää Kiinan keinotekoisia saaria.
Yhdysvaltojen puolustusministeriö on luvannut tutkia tapauksen.
Kiina on aiemmin varoittanut sen omakseen katsoman saariryhmän lähellä käynyttä amerikkalaista sotalaivaa Etelä-Kiinan merellä.