Verkkouutiset

Kiina massateloittaa lemmikkejä viruspaniikissa

Koronaviruksen leviämisestä lemmikkieläimiin ei ole WHO:n mukaan todisteita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Paikallishallinnon virkailijoiden väitetään lopettaneen Kiinassa massoittain lemmikkieläimiä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Eläinsuojelujärjestöjen mukaan Sichuanin maakunnan viranomaiset ovat kiertäneet maanantaista lähtien ovelta ovelle keräämässä asukkaiden kissoja ja koiria. Kerättyjä eläimiä on lopetettu välittömästi kadulla. Vastaavista tapauksista on kerrottu myös muualla Kiinassa.

Rajujen toimenpiteiden tehokkuus on vähintäänkin kyseenalaista, sillä Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan koronaviruksen leviämisestä lemmikkieläimiin ei ole minkäänlaista näyttöä.

Toiminnan taustalla voi olla Kiinan terveysviranomaisten tammikuinen linjaus, jossa ohjeistettiin eläinten asettamisesta karanteeniin epidemian johdosta.

Muun muassa Nanchong Missing Animal Aid Group -järjestö on julkaissut Weibo-palvelussa videon rekan lavalle lastatuista kuolleista koirista. Järjestön mukaan operaation järjesti kommunistisen puolueen paikallishallinnon johtaja.

Nanchongin kaupungissa kuvatulla toisella videolla naapurustovahdit hyökkäävät kulkukoirien kimppuun pitkillä puukepeillä. Paikallishallinnon mukaan koira oli purrut useita henkilöitä ja ”aiheuttanut paniikkia” alueella.

Eläinten oikeuksia puolustava PETA-järjestö on vedonnut toiminnan lopettamiseksi. Videot ovat herättäneet laajaa paheksuntaa myös Kiinassa.

– Lopettakaa lemmikkien teurastaminen epidemian keskellä ja suorittakaa lainvalvontaa sivistyneesti, eräs aktivisti kirjoittaa Weibossa Daily Express -lehden mukaan.

Uuteen koronavirukseen on sairastunut tähän mennessä yli 75 000 ihmistä. Yli 2100 on menehtynyt sairauteen.

Viranomainen tutkii kuollutta koiraa Kiinassa. / Weibo
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)