KHO kertoo punninneensa päätöksissään kaivosten ympäristövaikutuksia, muun elinkeinoelämän häiriintymistä ja luonnon turmeltumista.
Päätöksissä on KHO:n mukaan luotu linjaa esimerkiksi siitä, milloin toiminnan muuttaminen voimassa olevasta ympäristöluvasta poikkeavaksi on mahdollista.
– Pohdimme näitä kysymyksiä mm. Raahen Laivakankaan kultakaivoksen, Kevitsan kaivoksen ja Talvivaaran kohdalla. Mietimme mitä merkitystä on sillä, että kaivosyhtiö ympäristöluvan saatuaan hakee lähes saman tien ympäristöluvan muuttamista toisenlaiseksi, hallintoneuvos Kari Kuusiniemi KHO:sta kertoo tiedotteessa.
Kaivostoimintaan liittyvät asiat ovat joko kaivoslain tai ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisia asioita. Kaivosten ympäristölupa-asioissa asia ratkaistaan ympäristönsuojelulain mukaan.
– Laki edellyttää toimivan tasapainon löytämistä kaivostoiminnan harjoittamismahdollisuuden ja siitä aiheutuvien erilaisten ympäristövaikutusten välille. Korkein hallinto-oikeus arvioi viime kädessä tuon tasapainon, Kari Kuusiniemi korostaa.