Kevytautojen turvallisuudesta ollaan kahta mieltä

Suurin osa lausunnonantajista kannattaa mopoautojen korvaamista kevytautoilla.

Liikenne- ja viestintäministeriön vastaanottamista lausunnoista yli puolet kannatti muutoksia ajoneuvo- ja ajokorttilakiin, kerrotaan ministeriön tiedotteessa. Ministeriö vastaanotti ehdotuksesta 49 lausuntoa. Lakimuutokset mahdollistaisivat niin sanottujen kevytautojen käytön.

Tavallisista henkilöautoista muunnetuilla kevytautoilla pyritään korvaamaan mopoautot. Kevytauton nopeus olisi sama kuin mopoautoilla, eli 45 kilometriä tunnissa.

26 lausunnonantajaa kannatti muutosehdotuksia. Ehdotuksen tavoitetta nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseksi pidettiin puoltavissa lausunnoissa yleisesti kannatettavana.

Ehdotuksen 13 vastustajaa piti kevytautoja mopoautoja vaarallisempina niiden mopoautoja painavamman rakenteensa ja nopeamman kiihtyvyytensä takia. Vastustajat myös pitivät kevytautoja Suomen ympäristötavoitteiden vastaisina.

10 lausunnonantajaa ei suoranaisesti vastustanut tai kannattanut ehdotusta. Lausunnonantajista 18 oli yksityishenkilöitä. Yksityishenkilöt tarttuivat lausunnoissaan muita useammin käytännön asioihin, kuten maksiminopeuteen sekä kevytautoksi soveltuvan auton ikään.

Osassa lausuntoja arvioitiin, että kevytautot vähentäisivät nuorten kiinnostusta käyttää joukkoliikennevälineitä. Monet tahot kuitenkin pitivät kevytautoja myös tärkeinä liikkumisvälineinä erityisesti maaseudulla, jossa välimatkat saattavat olla pitkiä.

Liikenne- ja viestintäministeriö lähetti esityksen kevytautoista lausuntokierrokselle kesäkuun alussa. Lausuntoaika päätty 10. heinäkuuta. Esitystä valmistellaan virkamiestyönä ja se on tarkoitus saada eduskuntaan syksyllä.

Mainos