Kevan sijoitukset tuottivat ensimmäisellä vuosipuoliskolla 6,6 prosenttia eli 2,8 miljardia euroa.
Keva vastaa kunta-alan eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta ja hoitaa koko julkisen sektorin eläkeasioita.
– Sijoitustuloksemme vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli hyvä, etenkin kun otetaan huomioon toisen vuosineljänneksen levottomat olosuhteet pääomamarkkinoilla, kertoo toimitusjohtaja Jukka Männistö.
– Sijoitusympäristö oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä suorastaan epätodellisen suopea sijoittajille. Vuoden toisella neljänneksellä alkoivat elämän tosiasiat palata markkinoille – korot nousivat, osakkeet taantuivat ja uutiset reaalitalouden sekä maailman yleisen tilanteen osalta saivat markkinat epävarmoiksi. Loppuvuosi voikin tuoda mukanaan vielä lisää arkea sijoittajille, toteaa sijoitusjohtaja Ari Huotari.
Keva kertoo myös, että kuntasektorilla vanhuuseläkkeelle siirtymisikä säilyi vuoden ensimmäisellä puoliskolla suunnilleen viime vuoden tasolla, se oli miehillä 64,2 vuotta ja naisilla 64,0 vuotta.
Valtiolla miesten keskimääräinen vanhuuseläkkeelle siirtymisikä oli 63,7 vuotta ja naisilla 64,1 vuotta. Keskimääräinen vanhuuseläke miehillä kuntasektorilla oli 2 489 euroa ja naisilla 1 661 euroa. Valtion puolella vastaavat luvut olivat 3 058 euroa miehillä ja 2 181 euroa naisilla.
– Ero eläkkeiden määrässä selittyy sillä, että valtiolla työtehtävät ovat enemmän asiantuntijatehtäviä, kun kuntasektorilla on paljon suorittavia työtehtäviä, kertoo eläkejohtaja Eija Korhonen.