Suomen Kuvalehti kertoo keskusrikospoliisin (krp) kesällä 2005 virittämästä ansasta. Vantaan Hämeenkylässä oli kätketty maahan neljään muovipussiin neljä kiloa amfetamiinia.
Poliisioperaatio ”Novemberissa” kätköä seuraamaan viritettiin kamerat ja useat tekniset hälytykset. Niillä haluttiin paljastaa pusseja hakemaan tulevat huumerikolliset.
Elokuussa kettu oli penkonut kätköä ja käynnistänyt hälytyksen. Poliisit virittivät ansansa uudelleen. Paikkaa ryhdyttiin kutsumaan ketunpesäksi.
Krp tiesi kätkön sijainnin olleen tallennettuna kartalla koordinaatteina, jotka oli kerrottu Viroon. Sieltä niitä kaupattiin Suomessa olleelle ostajalle. Näin poistui huumeiden liikutteluun ja tapaamisiin liittyvä riski.
Muutaman päivän kuluttua kätkö hälytti uudelleen ja videolle tallentui kaksi miestä, jotka olivat poliisille tuttuja. Nyt poliisi ei kuitenkaan ryhtynyt nopeisiin toimiin.
SK:n mukaan ”keskusrikospoliisi päästi tietoisesti rikolliset pakenemaan”. Videota alettiin purkaa vasta 15 tuntia myöhemmin. Miehiä kuulusteltiin vasta viisi vuotta myöhemmin. He kiistivät tietävänsä asiasta mitään.
”Emme tienneet”
Iltalehden kerrottua yksityiskohtia tapauksesta 2014 teki poliisihallitus valtakunnansyyttäjävirastolle tutkintapyynnön. Siinä pyydettiin selvittämään, olivatko jotkut poliisit syyllistyneen Novemberissa rikoksiin. Päätöksen mukaan esitutkintaa ei käynnistetty.
Talvella 2015 syyttäjä käynnisti uudet selvitykset. Mukana olleita keskusrikospoliisin poliiseja on kuultu epäiltynä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.
November-jutusta vastasi rikosylikomisario Thomas Elfgren. Hän sanoi kuulustelussa, ettei täsmällisiä kätköpaikkoja tiedetty. SK ihmettelee, miksi kamera oli asetettu kuvaamaan kätköä, josta poliisilla ei olisi ollut tietoa.
Erikoisuutta juttuun tuo myös se, että samalla Hämeenkylän metsäalueella operoi myös Helsingin huumepoliisi. Krp oli pyytänyt vuorokautta heiltä ennen toista hälytystä tarkkailuapua.
Useat Krp:n poliisit vetosivat kuulusteluissa oikeuteen olla vaiti. Myös hälytysviestin kätköstä saanut poliisi teki näin. Lausunnoissa on ristiriitaisuuksia.
Myös uudet selvitykset on päätetty. Juttu vanheni elokuussa virka-aseman väärinkäyttämisen osalta.
Syyttäjä kertoo kuulevansa vasta nyt, että yhdellä kätkölle oli rakennettu mittava hälytysjärjestelmä.
Miksi huumeet päästettiin rikollisille? SK:n tietojen mukaan osin olisi ollut kyse siitä, ettei Krp halunnut paljastaa tiedottajaansa.
Krp:n Elfgren kiistää tapahtumien kulun ja sanoo, että he eivät tienneet huumekätköstä. Hän sanoo, että huumeet olisi vaihdettu lumeaineeseen, jos niistä olisi tiedetty.