Terapeuttinen tunnekulttuuri ei ole väittelijä Mona Mannevuon mukaan uusi ilmiö, vaan se on muodostunut 1900-luvun kuluessa osana rationalisointia ja kapitalismia.
– Yksilökeskeisiä psykologisia malleja on 2000-luvulla yhä intensiivisemmin tarjottu ratkaisuksi työelämän aiheuttamiin pieniin ja suuriin kurjuuksiin. Työntekijöitä opetetaan erilaisten konsulttien ja henkilöstöhallinnon toimesta esimerkiksi sopeutumaan muutokseen ja löytämään itsestään intohimoinen yrittäjähenkinen asenne, Mannevuo havainnollistaa väitöstiedotteessaan.
Väitöstutkimus osoittaa, että yksilökeskeinen työpsykologia on saanut 2000-luvulla vahvempaa jalansijaa, sillä sitä tarjotaan ratkaisuksi työelämän ristiriitoihin ammattiyhdistystoiminnan sijaan.
– Työn rationalisoinnin tieteissä psykologialla on kuitenkin aina ollut keskeinen asema. Työväestön kollektiivisten etujen ajaminen näyttäytyy työn tieteissä ”vätystelynä” ja ”vatulointina”, joka voidaan kitkeä työnjohdollisilla menetelmillä, Mannevuo sanoo.
Esimerkiksi yhteiskuntasopimuskeskustelun yhteydessä käytetty yhteistyöhön ja yhteiseen etuun viittaava retoriikka on Mannevuon mukaan tyypillistä tunnepitoisen rationalisoinnin kieltä.
– Tällöin työn tuottavuutta kehitetään asettamalla myönteisiä ominaisuuksia työntekijään, jonka joustava työpanos palvelee yrityksen tulosta, ei työväestön etua, hän sanoo.
Tunteet ja kapitalismi kytkeytyvät yhteen
Kapitalismi, työn rationalisointi ja tunteet ovat Mannevuon mukaan aina yhdistyneet toisiinsa erottamattomasti. Kun nykyään keskustellaan rationalismista työelämän yhteydessä, se jaetaan kuitenkin usein menneeseen fordistiseen rationalisointiin ja sitä tunteellisempaan uuteen jälkifordistiseen rationalisointiin.
Mannevuo osoittaa väitöstutkimuksessaan, että työn vanhat ja uudet tieteet asettuvat jatkumoon. Hän käyttää affektiivisen rationalisoinnin käsitettä, jossa affekti, eli tunne, ei viittaa yksilöpsykologiseen kokemukseen, vaan rakenteisiin, jotka muodostuvat työn tehostamisen tieteissä.
– Työn tieteissä tuotetaan tietoa asettamalla luokkaan ja sukupuoleen liittyviä ominaisuuksia työläiseen. Työn tieteiden visioissa ensiluokan työntekijä rakentuu vastakohtana kielteisiä ominaisuuksia omaaviin työläisiin, kuten jurnuttaviin vätystelijöihin tai liian kiltteihin kympin tyttöihin, väittelijä kuvailee.
Mannevuon väitöskirjan pääkysymys on, miten tunteita rationalisoidaan työssä, työn tieteissä ja niiden kerrostumissa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, miten affekti eli tunne kiinnittää luokittuneet ja sukupuolittuneet työläiset työn rationalisoinnin aatteeseen.
Mannevuo lähestyy kysymystä monipuolisen aineiston ja lukuisten teemojen kautta. Aineistoinaan hän käyttää muun muassa rationalisoinnin klassikkoteoksia, kuten Henry Fordin ja Frederick Taylorin ajattelua, ajatushautomoiden uuden työn visioita, self-help-teoksia uranaisille sekä Helsingin Sanomien työelämäkeskusteluja 2010-luvulla.
Väitöskirja aineistoineen paikantuu Suomeen, mutta se osoittaa työn tieteiden ja affektiivisen rationalisoinnin maailmanlaajuisuutta sekä sidonnaisuutta yhdysvaltalaiseen yrityskulttuuriin.
FM Mona Mannevuon väitöskirja Affektitehdas. Työn rationalisoinnin historiallisia jatkumoita tarkastetaan lauantaina 12. syyskuuta Turun yliopistossa.