Keskustasta tyrmäys EU:n puolustuspolitiikalle: vihreiden linja vie Natoon

Keskustan kansanedustaja, eurovaaliehdokas Elsi Katainen ei tue vihreiden Tarja Cronbergin ajatusta EU:n yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, joka sisältäisi käytännön puolustusyhteistyön.

Elsi Kataisen mielestä näissä puolustuspolitiikan kaavailuissa unohtuu aina se tosiasia, että Suomi on eurooppalaisena maana poikkeava puolustuksen tarpeiden suhteen.

– Suomen pitää ottaa strategiassaan huomioon tarve alueelliselle puolustukselle ja tavoite oman maaperän koskemattomuudelle. Asemamme muihin EU-maihin verrattuna on aivan erilainen, en esimerkiksi voisi hyväksyä, että Suomea käytettäisiin tukikohtana kolmansia maita vastaan. Suomen ainoa turva on oma vahva puolustus, Elsi Katainen linjaa.

Elsi Katainen ei myöskään näe Tarja Cronbergin tavoin, että Lissabonin sopimuksen sisällön myötä pohja EU:n yhteiselle puolustuspolitiikalle olisi olemassa.

Elsi Kataisen mielestä Lissabonin sopimukseen kirjattu turvatakuulauseke kaipaa selvennystä.

– Se, mitä se oikeasti käytännössä tarkoittaa, on hämärän peitossa. Tällä hetkellä on selvää, etteivät Naton jäsenmaat lähtisi selventämään lauseketta Natosta irtonaisena asiana. Olisi kummallista, jos Suomi olisi tässä aloitteellinen. Se olisi ulospäin vain avauksemme omasta Nato-keskustelustamme, ei mistään Natosta irtonaisesta EU:n puolustuspolitiikasta, Elsi Katainen sanoo.

Hän ei myöskään usko Cronbergin arvioon Naton vaikutusvallan heikkenemisestä Euroopassa.

– On aivan sama, miten Yhdysvallat suhtautuu Natoon. EU-maat, jotka ovat Naton jäseniä, ovat erittäin sitoutuneita Natoon. Eurooppaan ei milloinkaan rakenneta kahta päällekkäistä puolustusta eikä Nato-maiden silmissä ole olemassa muuta vaihtoehtoa yhteiselle puolustukselle kuin Nato, Elsi Katainen sanoo.

Mainos