Keskustasta tukea parjatulle veroehdotukselle: Investointeja vauhditettava kaikin keinoin

Keskustan kansanedustajan Olavi Ala-Nissilän mielestä investointeja on vauhditettava kaikin keinoin uusien työpaikkojen ja talouskasvun synnyttämiseksi.

– Jos verotukseen on tarpeen tehdä erityisratkaisuja tavoitteen saavuttamiseksi, ne kannattaa tehdä. Uskon, että hallituksen suunnittelema investointivaraus toimisi tässä tilanteessa, keskustan verotyöryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä sanoo.

Useat talouden asiantuntijat ovat kritisoineet investointivarauksen käyttöönottoa muun muassa sillä perusteella, ettei yhteisöverojärjestelmästä pidä tehdä nykyistä monimutkaisempaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Helsingin Sanomien mukaan keskusta ajaa päätöstä investointivarauksen käyttöönotosta budjettiriihessä. Kokoomus on suhtautunut asiaan varauksellisesti. Ennen Ala-Nissilää keskustalaiset eivät ole ottaneet nimellään kantaa asiaan julkisuudessa.

Ala-Nissilän mielestä tuotannolliset investoinnit ovat olleet huolestuttavan alhaisella tasolla Suomessa jo pitkään, ja Suomi jää investointien määrässä kilpailijoistansa selvästi jälkeen.

– Tulevaisuus näyttää synkältä, jos kaikki koneet ja laitteet vanhenevat. Tällä hetkellä pääoma kuluu enemmän kuin siihen investoidaan, Ala-Nissilä toteaa.

Hänen mielestään hallituksen päätökset panostuksista liikenneinfraan olivat hyvä alku.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Suomi on riippuvainen viennistä. Jotta vienti lähtee vetämään, on oltava tuotteita ja palveluja, joita muut haluavat ostaa. Siksi teollisuuden on uudistuttava jatkuvasti: kehitettävä yhä parempaa myytävää ja varmistettava tuottavuus. Työllisyyden ja talouskasvun kannalta investoinnit ovat kaiken a ja o.

Ala-Nissilän mielestä tärkeää on myös saada työn verotusta alaspäin.

– Siksi on oleellista, että liitot, jotka vielä neuvottelevat, pääsisivät kilpailukykysopimuksen mukaiseen ratkaisuun. Jos kiky-sopimuksen kattavuus saadaan 90 prosenttiin, hallituksen lupaama ylimääräinen 100 miljoonan euron veroale työntekijöille toteutuu. Se helpottaisi myös kaupan ja palveluiden tilannetta, Ala-Nissilä kannustaa.

Mainos