Keskustanaiset syyttävät Merja Ailuksen (kesk.) tapauksesta kokoomusta

Suomi on sairastunut vakavaan luottamuspulaan. Se tulee läpi kaikkialla, sanoo Keskustanaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Elsi Katainen.

Esimerkiksi Elsi Katainen nostaa Kevan toimitusjohtaja Merja Ailuksen (kesk.) eron.

– Nyt vaikeat kysymykset tulevat niiden vastattaviksi, jotka ovat palkoista ja etuuksista päättäneet. Kevan johdon työsuhde-ehdot on päätetty kokoomuksen kansanedustajan Sampsa Katajan johdolla. Tähän asti hän on jättänyt vastaamatta kysymyksiin. Ei niin rakenneta luottamusta, sanoo Elsi Katainen.

Hänen mielestään luottamusta eivät ole myöskään vahvistaneet Kevan hallituksen nykyisen puheenjohtajan, Helsingin kokoomuslaisen apulaiskaupunginjohtajan Laura Rädyn toimintatavat. Mitkä ovat Rädyn edellytykset jatkaa tehtävässään, Elsi Katainen kyselee?

Hänen mielestään Kevan lisäksi yksityiset työeläkeyhtiöt ja niiden toimintatavat on läpivalaistava ja etuudet kohtuullistettava.

– Kun avoimuutta vaaditaan, ne eivät voi olla suljettuja linnakkeita, joiden muurien taakse näkevät vain harvat ja valitut.

Elsi Katainen toteaa, että SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly (sd.) vaati aivan oikein yritysmaailman etuuksien kohtuullistamista, myös eläkeyhtiöissä.

– Hän on kuitenkin itse istunut vuoden 2010 alusta lähtien varapuheenjohtajana vakuutusyhtiö Ilmarisen hallituksessa, joka päättää johdon palkitsemisesta. SAK:n edellinen puheenjohtaja, SDP:n työministeri Lauri Ihalainen puolestaan oli Ilmarisen hallituksen varapuheenjohtajana vuonna 2006, jolloin nykyinen toimitusjohtaja valittiin ja hänen eduistaan päätettiin.

– Työeläkeyhtiöissä valta on ollut ja on pääosin sinipunapuolueilla kokoomuksella ja SDP:llä. Niillä on valta myös maan hallituksessa. On aika toimia, vaati Elsi Katainen lauantaina Kuopiossa.

Mainos