– Lisää jaettavaa ei ole. Talouden kuntoon saamiseksi hallitus joutuu päinvastoin leikkaamaan menoja. Siksi yhdessä on haettava ratkaisuja siihen, miten suomalaiset vapautetaan tekemään ja toimimaan. Se on nopein tapa saada Suomen pyörät pyörimään, sanoi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen puolueen ryhmäpuheessa keskiviikkona, kun eduskunta keskusteli pääministerin ilmoituksesta normien purkamisesta.
Vanhanen muistutti Suomen talous- ja työllisyystilanteen olevan vakava. Kiireellisintä onkin raivata työnteon ja yrittäjyyden esteitä, jotta Suomeen saadaan lisää työpaikkoja.
– Meidän on myös vauhditettava investointeja lupaprosesseja nopeuttamalla, järkevöitettävä valituskäytäntöjä, ajettava digitaalisaatio toden teolla läpi, uudistettava hallintoa toimimaan alhaalta ylöspäin, ja uskallettava rohkeasti kokeilla asioita.
Vanhasen mukaan kiireellistä on myös helpottaa ihmisten arkea sallimalla terveen järjen käyttö.
– Lähes joka päivä luemme ja kuulemme, miten liiallinen byrokratia ja sääntely vaikeuttavat ja jopa estävät sellaista toimeliaisuutta, jota Suomi nyt kipeästi tarvitsee. Annetaan ihmisten tehdä. Meidän on uudistettava yhteiskuntaa enemmän luottamuksen kuin ylenpalttisen sääntelyn varaan rakentuvaksi.
Vanhanen alleviivasi, että päätökset normien purkamisesta ovat suomalaisten omissa käsissä, ja että yhteistyötä tarvitaan yli puoluerajojen.
– Jos toimimme oikein, voimme avata liiketoimintamahdollisuuksia uusille, digitalisaatiota eri tavalla hyödyntäville ideoille. Saadessaan kokeilukentän täällä Suomessa, kykenevät ne kasvamaan kansainvälisiä markkinoita varten.
– Voimme avata monille nuorille tien yrittäjyyteen varsinkin kehittyvillä palvelumarkkinoilla. Voimme madaltaa työllistämisen kynnyksiä. Viisaasti tehdessämme annamme kuntapäättäjille väljyyttä siihen, mitä ja miten he toteuttavat palvelujaan. Ja jos haluamme ymmärtää kansalaisia, helpotamme rakentamista niin maalla kuin kaupungeissakin.