Keskustan Tuomo Puumalaa syytetään Puumalan kunnan verotuksesta

Kansanedustajalla kuitenkaan ei ole edes juuria nimikkokunnassaan.

Keskustan kansanedustaja Tuomo Puumala kertoo Facebookissa saaneensa tuohtunutta kansalaispalautetta. Sen aiheena oli Ylen uutinen otsikolla Kunnanisät paukauttivat veroprosentit pöytään – Puumala sipaisi 0,5 prosenttiyksikköä pois.

– Palautteen antajan mielestä en olisi saanut mennä esittämään prosentin pienennystä, koska hyvinvointipalvelut pitää rahoittaa. Säikähdin melkein ensin itsekin, kun meillä tosiaan oli eilen Kokkolankin valtuustossa käsittelyssä veroprosentti, Tuomo Puumala kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Sitten hän kertoo hoksanneensa, että kysymys oli Puumalan kunnasta.– Se on siis ”syyllinen” veroprosentin sipaisuun 🙂 Omat sukujuureni ovat Kaustisen Puumalassa.

Itä-Suomen Puumalassa Tuomo Puumalalla ei ole juuria. Sen sijaan Puumalan kunnassa on hänen mukaansa mainio mies kunnanjohtajana: Tuomo Puumalan entinen avustaja Matias Hilden.

Matias Hilden kehottaa Tuomo Puumalan Facebook-keskustelussa, että ”ota Tuomo kunnia vaan tällaisista sipaisuista. Kansanedustajathan ne ovat kaikkeen syypäitä”.

Mainos