Keskustan Sipilä lyttää: Suomea ei näillä toimilla uudisteta

Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Juha Sipilän mukaan sovitulla hallitusohjelmalla ei Suomea uudisteta eikä Suomen suunta muutu.

Juha Sipilä toteaa, että hallitusohjelmassa kukkaron nyörejä löysättiin yli miljardilla eurolla ottamalla lisää velkaa.

– Suomi jatkaa syömävelaksi elämistä ja velkaantumisen taittamisen tavoitetta siirrettiin jälleen eteenpäin, hän moittii.

Sipilä arvostelee myös sitä, että hallitusohjelman numerot ovat monin paikoin epätarkkoja ja puutteellisia.

– Moni asia jäi lisäksi selvitettäväksi, vaikka hallituskautta on jäljellä vain kymmenen kuukautta.

Sipilän mukaan kasvu- ja työllisyyspaketin suhteen keskustalla oli suuret odotukset, mutta siitä puuttuvat hänen mukaansa pidemmän ajan kasvua tukevat toimet.

– Painopiste on elvytyshankkeissa, joilla ei rakenteita muuteta. Elvytyshankkeet myös keskittyvät vain pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle. Muu Suomi jäi täysin huomioimatta.

Hyvä asia Sipilän mielestä on se, että keinoja yritysten sukupolvenvaihdosten helpottamiseksi selvitetään.

– Tähän hallitus saa keskustalta täyden tuen, oppositiojohtaja lupaa.

Sipilä kiittelee myös sitä, että windfall-vero haudattiin ja yritysten edustuskulujen verovähennysoikeus palautettiin. Samalla hänen mukaansa olisi kuitenkin pitänyt perua lapsilisien leikkaaminen sekä julkisia menoja rajusti kasvattavat oppivelvollisuusiän pidentäminen ja kotihoidontuen kiintiöittäminen.

Mainos